- Keskus tässä, tavoittelit Maija Meikäläistä. Hän on kokouksessa puoli yhteen asti.
- Joo hei, missä se Maija Meikäläinen on?
Kuullunymmärtäminen kymppi!
tiistai 20. joulukuuta 2011
Puhelin soi klo 7.15:
- Vaihde.
- Huomenta, tässä *hik*, tässä Matti Meikäläinen. Mulla oli lähete *hik*, anteeks kun tuli kauhee nik- *hik* nikotus päälle. Niin mulla oli *hik* aika tonne johonkin neuro- *hik* neurologille tänään, mutta mä en *hik* löydä sitä lähetettä.
- Neuron poli aukeaa kahdeksalta eli kannattaa soittaa silloin uudestaan.
- Mut oisko siellä *hik* joku, joka näkis mun *hik* sosiaaliturvatunnuksella *hik*, että mihin aikaan se oli?
- Ei ole, neuron poli aukeaa kahdeksalta.
- Mut... *hik*
- Tähän aikaan päivästä ei tavoita ketään, joka pystyisi tarkistamaan ajan, eli kannattaa soittaa myöhemmin uudestaan ja pyytää neuron polille.
- Mut... *hik*
- En näe aikaa tästä vaihteelta, kannattaa soittaa myöhemmin uudestaan.
- Joo, no toivottavasti *hik* mun aika ei ole heti aamusta, kun mä en nyt löydä *hik* sitä lappua.
Mistähän johtuu, että ihmiset havahtuvat aina vasta edellisenä iltana tai aikaisin aamulla siihen, että heillä on aika varattuna, mutta eivät muista milloin? Sitten soitetaan paniikissa vaihteeseen ja ihmetellään, kun polilta ei saakaan ketään kiinni enää yhdeksältä illalla! Onneksi tällä soittajalla oli hikka, niin pääsin aina sopivasti keskeyttämään hänet, kun hän aikoi inttää.

perjantai 16. joulukuuta 2011
- Vaihde.
- *hiljaisuus* ...Moi. Mä en tiedä olenks mä soittanut oikeaan paikkaan.
- Nyt on [sairaalan] vaihteessa. Mihin halusit soittaa?
- No ku mä olin siellä viime yönä.
- Millä osastolla?
- En mä tiedä, kato sä sieltä.
- Nyt en voi katsoa, kun en tiedä nimeä.
- [kertoo nimen]
- En löydä nimellä mitään, eli uloskirjaamisesta on ilmeisesti sen verran aikaa jo, ettei enää näy.
- Mä olin ensiavussa.
Jaa, olisi kyllä helpottanut asian hoitamista, jos olisit heti sanonut!
***
- Vaihde.
- Hei, mä kysyisin kun mä olin eilen siellä [toimenpiteessä] ja mulla on tosi kipee pää nyt. Voinks mä ottaa tällasen [lääkkeen]? Mä olen ennenkin ollu [toimenpiteessä] ja sillon sanottiin, että [lääkettä] ei saa ottaa, et pitääks se nyt edelleen paikkaansa vai voinks mä ottaa jonkun toisen lääkkeen vai miten täs edetään?
- Puhelu on nyt vaihteessa, niin en pysty ottamaan kantaa näihin asioihin.
- Joo, kyl mä sen tiesin.
Miksi sitten kerrot koko sairaskertomuksesi henkilölle, joka ei voi auttaa? Pelkkä polille pyytäminen olisi riittänyt.
***
- Vaihde.
- Hei, saisinks mä sinne [polille] siihen alakertaan, missä istuu se nainen? Mikä sen nimi on?
- En osaa sanoa nimeä, mutta yhdistän [polin] numeroon, hetki...
- *keskeyttää* Mut mikä sen naisen nimi on?
- En tiedä, en tunne henkilökohtaisesti.
- Mut luettele niitä nimiä!
- En voi luetella satoja nimiä. Yhdistän [polille], hetki ole hyvä.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011
- Saisinko päivystävälle neurokirurgille?
- Anteeksi, sanoitko neurokirurgille?
- Neurolle.
- Hetki, ole hyvä.
Hetken päästä puhelin soi taas:
- No hei, mä pyysin äsken neuroKIRURGILLE, mut sä yhdistit neurologille. Ne ei ole ihan sama asia.
No hei vaan, minähän kysyin erikseen, koska tiedän toki, että neurokirurgi ja neurologi eivät ole sama asia!
***
- Vaihde.
- *hiljaisuus*
- Haloo? Vaihde.
- Onko vaihde?
- Kyllä. Ketä tavoittelette?
- Haluaisin soittaa numeroon 2530.
- *kirjaan ylös ja odotan jatkoa*
- Mitä sanoitte?
- En sanonut mitään. Annatteko loput numerosta?
Pitäisi tietysti ymmärtää, että iäkkäillä potilailla voi olla vaikeuksia kuulon kanssa, mutta välillä menee kyllä hermot...
***
- Vaihde.
- No minä haluaisin soittaa vaimolleni.
- Mihin numeroon?
- En minä tiedä.
- No sitten en voi yhdistää, jos ette kerro hänen numeroa.
- Me ollaan oltu naimisissa yhdeksän vuotta. Hänen nimi on Raija!
- Ja sukunimi on sama kuin teillä? (Näen soittajan nimen ruudulla.)
- Me ollaan oltu naimisissa yhdeksän vuotta!
- Onko hänen nimi siis Raija [sukunimi]?
- Me ollaan oltu naimisissa yhdeksän vuotta ja nyt pitäis saada puhelu hänelle.
- En pysty yhdistämään, jollette kerro hänen numeroa.
- No menipä vaikeeksi!
- Niin, en pysty yhdistämään, jollen tiedä numeroa.
- Me ollaan oltu naimisissa yhdeksän vuotta ja hänen nimi on Anneli.
- Siis onko hänen nimi Raija vai Anneli?
- Raili!
***
- [Sairaala] vaihde.
- *pitkä hiljaisuus* Saisinks mä tonne gastro... gastro... Jos mä annan syntymäajan, niin...
- En tarvitse syntymäaikaa. Mihin haluat, että yhdistän?
- Mitä?

- Siis mitä?

- No ku mä en oikein muista. Joku osasto siellä vanhalla puolella, joku osasto 13 tai jotain.
- Hetki, ole hyvä.
- Mitä?
- Hetki, ole hyvä.
Tässä vaiheessa hain koneelta kaikki gastrolla alkavat osastot ja yhdistin siihen, jonka numerossa on 1 ja 3. Sen verran paljon rasitti, ettei soittaja tiennyt kenelle hänellä on asiaa eikä tuntunut kuulevan mitään, vaikka puhuin hitaasti ja selkeästi suoraan mikrofoniin, eikä soittaja kuulostanut vanhukselta.

perjantai 18. marraskuuta 2011
- Vaihde, puhelu kääntyy Mikko Mallikkaan numerosta.
- Jaaha, taitaa olla sekin nukkumassa vielä. No ei se mitään, mäkin meen tästä sit nukkumaan!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Saisko Helsingin konttorille, siellä on sellanen ku Maija Meikäläinen?
- Hetki, olkaa hyvä.
- Joo... *hiljaisuus* Vittu ku en kerenny sanoa...
- Sanokaa vaan.
- Ai! Joo, siis saisinks mä sen Maija Meikäläisen numeron?
- Se on [numero].
- Kenen numero tää on?
- Maija Meikäläisen.
- Ai jaa. No kiitos!
Olipas mummo pihalla! Ensin kiroilee luuriin ja sitten häpeää. Ja miksi antaisin jonkun toisen numeron, jos hän kysyy Maija Meikäläisen numeroa!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Täällä on Matti Meikäläinen, päivää. Tavoittelin Iines Ankkaa, mutta hän on ilmeisesti varattuna nyt. Tuntuu aina olevan varattuna.
- Hän on tosiaan nyt varattu, mutta jätetäänkö soittopyyntö?
- No mä jätin eilenkin, mutta se osu sitten tietenkin just siihen kohtaan, kun mulla oli pitkä puhelu.
No voi voi, kannattaisiko sitten sanoa myös mihin aikaan Iines Ankan sopisi soittaa? Ei kai se ole hänen eikä minun vika, jos hän sattuu soittamaan sellaisena ajankohtana, kun on toinen puhelu meneillään.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Meikäläinen Sysmä moro. Jolleki joka tietää näistä rahotuskuvioista, en minä tiiä.
Onneksi minä tiedän, sitä vartenhan vastaan puhelimeen.
***
Sentraalisantra on nyt viimeistä päivää töissä nykyisessä työpaikassa. Voi olla, että tarina jatkuu vielä jossain vaiheessa, se jää nähtäväksi.

torstai 17. marraskuuta 2011
- Mie oon yrittäny tavoittaa häntä jo monta päivää, mutta ku ei hän millonkaan vastoo.
- Jätetäänkö soittopyyntö?
- Joo, jätetään vaan, kun mie oon tavoitellu jo monta kertaa, mutta aina mennee vastaajaan ja kun miulla on kuitennii...
- *keskeytän* Saanko nimenne?
- *kertoo nimen ja puhelinnumeron*
- Selvä, jätetään soittopyyntö.
- Joo, no joo... No...
- Kiitos oikein paljon teillekin.
- Joo hei. *luuri kiinni*
Olipa todella epäkohtelias pappa. Niin olin ehkä minäkin, kun keskeytin hänen pohdintansa, mutta kun oikein tahallani sanoin yliystävällisesti, että kiitos teillekin, niin ei tajunnut edes vastata siihen kiitoksella! Uskomattomia sontiaisia taas liikenteessä.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- ONKO TÄMÄ LAHDESSA?! ONKO LAHDESSA?!
- Ei ole, nyt on valtakunnallisessa...
- *keskeyttää* MITEN SINNE LAHTEEN PÄÄSEE?
Yhdistinpä puhelun Lahteen sanomatta mitään. Tuntui olevan mummolla niin kova kiire, etten jaksanut viedä hänen aikaansa enempää.
***
- Mä tavoittelin just äsken Maija Meikäläistä, mut sit se katkes. Minkähän takia katkes?
Odota kun haen tuolta konehuoneesta virhetiedoston!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Kiitos! Haluaisin puhelun Mikko Mallikkaalle.
Hmm, tämä soittaja sanoi kiitos heti alkuun. Erikoista, mutta kiva, että sentään osasi kiittää. En valita.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Saisko tonne [pikkukaupungin] konttorille.
- Hetkinen, katsotaan... Sinne ei löydy mitään numeroa, niin en voi yhdistää.
- Kai sinne nyt helvetissä on numero?
- Ei tarvitse kiroilla lainkaan.
- Enhän mä kiroile!
- Helvetti on kirosana. Enkä voi yhdistää, kun ei löydy numeroa.
- Mut onhan se vuosikausia ollu siellä se konttori!
- Ei ole numeroa ilmoitettu vaihteeseen eikä se tänne kiroilemallakaan ilmesty.
- Näkemiin!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Anteeksi missä?
- [Firman nimi] vaihde.
- Miten tää sinne tuli ku piti mennä [puhelinoperaattorille]?
- En osaa sanoa, nyt on [firman nimi] vaihteessa.
- Että ne on ilkeitä siellä! Lupasivat yhdistää [operaattorille]! Tää ei oo mun vika. Anteeks nyt vaan kovasti, anteeks vaan.
***
- [Firman nimi] vaihde, puhelu palautuu.
- No... Eikö siellä kukkaan... Eikö siellä ole ihmisiä?
- Olen kyllä ihminen. Ketä tavoittelette?
- Ainako se on se...
- Ketä tavoittelette?
- Kuka siellä on?
- Täällä on vaihde. Ketä tavoittelette?
- No ku emmie... Mie halluun jolleki ihmiselle.
- Minä olen ihminen. Minkälaiseen asiaan liittyy?
- Ihan kuka vaan käy, vaikka joku neiti tai rouva.
Jaaha, mamman puhelu lähti sitten ihan randomisti jollekin naishenkilölle konttorin puolelle... Olisi ehkä auttanut enemmän, jos hän olisi kertonut hieman, mihin asia liittyy.

maanantai 14. marraskuuta 2011
- Vaihde, puhelu kääntyy neuvonnasta. Se aukeaa kello 9 eli nyt ei vielä tavoita.
- Mitä?
- Neuvonta aukeaa kello 9, nyt ei vielä tavoita.
- Mulla olis aika sinne tänään, mut mä en muista mihin aikaan.
- Sitä kannattaa kysyä neuvonnasta, mutta se on vielä kiinni.
- Mulla oli se aika jossain lapulla, mut mä vissiin hukkasin sen.
- Tästä vaihteelta en näe ajanvaraustietoja. Soitatteko yhdeksän jälkeen uudestaan?
- Mikä se on se numero?
- Se on se numero, johon juuri soititte, mutta se kääntyi tänne, koska neuvonta aukeaa kello 9.
- Se on ennen ollu 8-9!
- Niin, mutta nykyään aukioloaika on 9-11.
- Jaa. *hiljaisuus*
- Eli kannattaa soittaa yhdeksän jälkeen.
- Jaa. *hiljaisuus* No mä soitan myöhemmin.
Aaargh! Heti maanantaiaamuna tällainen idiootti, joka ei ymmärrä mitään sanomaani.
***
Ärsyttää suunnattomasti sellaiset soittajat, jotka heti ensimmäiseksi sanovat, että "sinä yhdistit äsken sinne ja sinne". Se on niin syyttelevä aloitus, että heti tulee paha mieli. Sitä paitsi 99 prosentissa tapauksista minä en ole yhdistänyt soittajaa yhtään kenellekään, koska meitä on useampia tässä vaihteella.
***
- [Firman nimi] vaihde, puhelu palautuu.
- Eiks siitä Maija Meikäläisen numerosta kukaan tosiaan vastaa?
- Hän on poissa tällä hetkellä eli ei vastaa.
- Eiks kukaan?
- Ei vastaa. Sijaisena on Iines Ankka, mutta hänellä on oma numero.
- No mikä hänen numero sit on?
- Se on 010...
- Eiks siihen voi yhdistää?
- No voi tietysti, mutta en lähde yhdistämään, jos pyydätte numeroa.
- Aijaa...
Idiootti!!!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Hei, mie kysyisin, että kenen kanssa miun pitäis puhhuu ko miulla on tällanen... *mäiskytystä* Mie panin juur ruokoo suuhun.
No kiva että soittelet juuri silloin, kun olet syömässä! Ällöttävää kuunnella mäiskytystä.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Aijaa, se kääntyy taas tänne. Aina se kääntyy kun mä yritän Maija Meikäläiselle.
- Hän ei ole ilmoittanut mitään poissaoloa, mutta ilmeisesti on kääntänyt puhelunsa vaihteeseen.
- Onkohan se koko päivän poissa?
Kiva kun kuuntelit mitä sanoin!

perjantai 11. marraskuuta 2011
Puhelin soi puoli kymmenen jälkeen AAMULLA:
- [Firman nimi] vaihde.
- Hei, hyvää myöhäisiltaa, valitettavasti... *mutinaa*
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Sellanen ku Matti Meikäläinen, kännykkänumero.
- Yhdistänkö vai haluatko numeron?
- Kyllä.
***
Kollegalta kuultua:
- Minä olen tässä [firman] konttorin luona ja tässä on 10 metrin päässä pankki. Se on tänään kiinni, mutta päästin äsken jonkun ohikulkijan sisään pankin maksuautomaatille. Henkilö jäi vaan seisomaan sinne ja selailemaan jotain lappuja.
Mitähän meidän täällä firman, ei siis edes pankin, vaihteessa pitäisi tehdä asialle? Ja ehkäpä ohikulkija jäi selaamaan maksulappujaan ennen kuin meni automaatille.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Sinne [osastolle]!!!
- Onko kyseessä [A]- vai [B]-asia?
- ASIANTUNTIJALLE, YHDISTÄ ASIANTUNTIJALLE! Äläkä lyö luuria korvaan niinku äsken, äsken lyötiin luuri korvaan!!!
- Onko kyseessä [A]- vai [B]-asia?
- NO [A]!!!
- Ja osasto [X] vai [Y]?
- ASIANTUNTIJALLE!
- Osasto [X] vai [Y]?
- [X]!!! ASIANTUNTIJALLE!
- Oletteko henkilöasiakas vai soitatteko yrityksestä?
- No henkilö!!!
Hahhaa, soittajaa ihan varmasti vitutti se, että kyselin niin paljon, mutta kun meidän on pakko esittää nämä kysymykset jokaiselle, joka ei niitä asioita itse oma-aloitteisesti kerro. Kuulostin varmaan siltä niin kuin olisin vittuillut, mutta tällä kertaa kukaan ei voi ainakaan tehdä mitään valitusta, koska toimin täysin ohjeiden mukaisesti. Pysyin jopa rauhallisena, vaikka olisi tehnyt mieli lyödä luuri korvaan heti alussa.

tiistai 8. marraskuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde, hyvää päivää.
- Svensson!
- Hetki, olkaa hyvä.
Linjalta alkaa kuulua supinaa:
- Nää on kaikki näitä ruotsinkielisiä.
En tiennyt puhuiko hän minusta vai Svenssonista, joten keskustelumme jatkui:
- Anteeksi kuinka?
- Svensson!
Sitten yhdistin puhelun. Minua on kyllä luultu virolaiseksi monta kertaa, mutta ei ruotsinkieliseksi. Tosin tämä soittaja saattoi tarkoittaa Svenssoniakin. (Puhun suomea ja vain suomea äidinkielenäni, joten mitään vierasperäistä aksenttia ei pitäisi olla.)
***
- [Firman nimi] vaihde. Puhelu palautuu.
- Joo, mä tavoittelin tota Maija Meikäläistä.
- Hänellä ei näy poissaolomerkintää, mutta ilmeisesti on varattuna tällä hetkellä.
- Mulla on tällanen asia, joka on ollu kesken jo elokuusta lähtien ja hän on käsittelijänä, et ois nyt kiva saada tää asia päätökseen.
- Voin jättää hänelle soittopyynnön.
- Joo. Millon hän sit mahdollisesti soittaa?
- En osaa sanoa, en näe tästä hänen aikataulua.
- No on tää hienoa toimintaa teillä! Laskuja kyllä lähetellään, mutta mitään palv...
- *keskeytän* Millä nimellä jätetään soittopyyntö?
- Aku Ankka.
- Ja mistä numerosta tavoittaa?
- *luettelee koko numeron yhteen pötköön*
- Anteeksi, en ehdi noin nopeasti. Sanotteko hieman hitaammin?
- *luettelee numeronsa liioitellun hitaasti*
- Kiitos hei!
Jäipä muuten soittopyyntö jättämättä. Vittuilkoon jollekin toiselle, jos on noin vaikea käyttäytyä normaalisti, kun yritän auttaa niillä resursseilla, jotka minulle on annettu.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Hello, this is [nimi ja yritys] from Germany. Ist Ma.. Maija.. Mei... Meikelene zu sprechen, bitte?
Unohtui vissiin englannin kielen puhuminen, kun eteen tuli vaikeasti äännettävä suomalainen nimi! No, onneksi puhun myös saksaa ja ymmärsin siis, mitä soittaja halusi.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Yhdistäpä [kaupungin] konttorin [osastolle].
- Heillä on ihan oma vaihde, se ei kuulu meidän välityspalveluun. En siis voi yhdistää, mutta voin antaa numeron.
- No annapa sitte se uus numero, ku se on vaihtunu.
- *kerron numeron*
- Ei. Ei se ole tämä. Eikö sulla ole mittään muuta numeroa?
- Ei ole muuta numeroa ilmoitettu.
- *toistaa numeron*
- Kyllä.
- *pitkä hiljaisuus* Kiitos hei!
***
- [Firman nimi] vaihde, puhelu palautuu.
- Joo mä sitä Ankkaa tavoittelin.
- Hän on ilmeisesti varattuna, kun nyt kääntyy vaihteeseen. Minkälaiseen asiaan liittyy?
- No ku hää on lähettäny mulle kaikenlaisii papereit, et mun mielest ne on ihan turhaa roskaa. Mul on parempaaki tekemist ku niitten läpikäyminen!
Okei, selvä...
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Roope Ankan numerosta.
- Joo, onks hän paikalla?
- Ei ole ilmoittanut mitään poissaoloa.
- Onks sinne sit mitään rinkinumeroa?
- Ei ole, on vain pitkä lista näitä Roopen Ankan kollegoita. Yhdistänkö jollekin heistä?
- EI!!! Tää puhelu pitää yhdistää nimenomaan Roope Ankalle!!!
Jopas suuttui! Yleensä ihmiset ovat iloisia, jos tarjoan yhdistämistä jollekin kollegalle, joka mahdollisesti voisi tietää asiasta. En ymmärrä, miksi soittaja kyseli rinkinumeroa, koska ei kai Roope Ankka sellaisesta vastaa, jos ei kerran vastaa omasta henkilökohtaisestakaan numerosta.

maanantai 7. marraskuuta 2011
- Vaihde, puhelu palautuu. Haluatteko odottaa vielä?
- Noo kun... *muminaa* Mie oon halavaantunu ihminen, emmie pääse sinne paikan päälle...
- Haluatteko odottaa vielä?
- Kyllä sitä on niin toisarvonen ihiminen, kun on halavaantunut...
- Haluatteko odottaa vielä?
Luulikohan pappa, että jos sanoo olevansa halvaantunut, niin sitten vaihteelta löytyy taikanappi, jolla pääsee jonon ohi?
***
- Hän on varattuna, mutta jätetäänkö soittopyyntö?
- Matti Meikäläinen, nollaneljänollabalaablaablaa!
- En ehdi noin nopeasti. Saanko puhelinnumeron vielä?
- *kertoo numeron korostetun hitaasti*
- Selvä, laitetaan soittopyyntö.
- Joo. *luuri kiinni*
Mikähän ihmisiä oikein vaivaa, kun soittopyynnön jättäminen saa aikaan valtavat aggressiot niin monella? Sehän on heille suuri palvelus, että joku jättää tavoitellulle henkilölle viestin, eikä soittajan näin ollen itse tarvitse roikkua langalla odottamassa ja soittelemassa.
***
- Vaihde, puhelu kääntyy [osastolta]. Siellä on ruuhkaa linjoilla, mutta haluatteko odottaa hetken?
- Niin?
- Tarkoitatteko nyt kyllä vai ei?
- Minkä tähen siellä ei ole kettään paikalla tähän aikaan?
- Kuten sanoin, niin siellä on ruuhkaa linjoilla. Haluatteko odottaa hetken?
- No kyllä mie ootan!
Oliko noin vaikeaa kuunnella minua heti kättelyssä? "Niin" ei ole kyllä, ei eikä anteeksi.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Kato kenellä on tällanen numero ku [numero].
- Piritta [sukunimi].
- Mikä, Beritta?
- Ei, Piritta p:llä niin kuin Pekka.
- Siis Biritta?
- Ei, Piritta p:llä niin kuin Pekka.
- Joo. Hei. *luuri kiinni*
Ihanan kohtelias mies! Itse pihalla kuin lumiukko eikä voi edes kiittää.
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Maija Meikäläisen numerosta.
- No haistakaa vittu kaikki! *luuri kiinni*
***
- Vaihde, puhelu palautuu. Jätetäänkö soittopyyntö?
- Joo, nimi on Aku Ankka ja numero on 050...
- 050.
- *sanoo kolme seuraavaa numeroa, alan toistaa niitä, mutta soittaja puhuu päälle loputkin numerot*
Jos soittaja on kerran tajunnut, että aion toistaa numerot, niin miksi ne pitää sitten luetella yhteen pötköön?

perjantai 4. marraskuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- *epäselvää muminaa*
Luulen jo että kyseessä on ulkomaalainen soittaja ja meinaan kysyä englanniksi, mistä on kyse. Sitten saan selvää sen verran, että soittaja kysyy osoitetta.
- Kyllä, osoitteemme on [osoite].
- Ja siellä hoidetaan jäsenasioita?
- Kyllä.
- Nimeni on [nimi].
- *keskeytän ennen kuin soittaja ehtii alkaa selostaa asiaansa* Jos on kyse jäsenasioista, niin yhdistän jäsenpalveluun.
- No tehkää se, herranjumala!
- *olen hetken hiljaa, koska olen niin tyrmistynyt* Hetkinen, olkaa hyvä.
- Kiitos.
Mistähän tämäkin mummo tulistui? En ollut millään tavalla epäkohtelias enkä töykeä. En vaan saanut selvää hänen muminastaan, ehkäpä hän sanoi alussa jotain sellaista, että minun olisi pitänyt siitä päätellä jotain.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tää on jo kolmas kerta, kun mä soitan! Nyt taitaa taas olla eri ihminen puhelimessa!
- Kyllä. Olette puhunut aiemmin jonkun toisen kanssa. Minkälaiseen asiaan liittyy?
- Mä olen yrittäny soittaa [asiakaspalveluun] ja jonottanu jo vartin ja aina mun jonotusnumero muuttuu yhtäkkiä!
- Siellä on ruuhkaa linjoilla. Jätetäänkö soittopyyntö?
- Mä olin vartin jo jonossa ja sit mä en enää jaksanu *jäkäjäkä*!
- Jätetäänkö sinne soittopyyntö?
- No jätetään!
- Millä nimellä?
- Et sä sillä mitään tee!! *luuri kiinni*
Taisikin mennä mummolla pupu pöksyyn siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt esiintyä ihan omalla nimellä!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Pannaanpas sinne [osastolle].
- Hetki, olkaa hyvä.
Tämän jälkeen linjalta kuuluu lauleskelua:
- Maapallo pyörii radallaan, tyttydyydy...

tiistai 1. marraskuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Onkos sulla tiedossa mihin yristysten puhelut ohjataan?
- Kyllä.
- Annapa mulle se numero ja yhdistä sit.
- *kerron numeron*
- Yhdistä!
Ihanan kohtelias mies. Sitä paitsi miksi vaihde ei tietäisi mihin yritysten puhelut yhdistetään? Sehän on ehkä maailman helpoin asia.
***
- Vaihde, puhelu palautuu edelleen. Haluatteko odottaa vielä?
- Uudestaan, uudestaan, mars.

- Hehheh, riippuu vähän siitä, että miltä se tulevaisuus näyttää.
- En näe jonotilannetta. Haluatteko odottaa vielä?
- Hehhehheh, no en minä nyt tiiä...
- *keskeytän* Haluatteko odottaa vielä, voitteko sanoa kyllä tai ei?
- Hehhehhheh...
- Voitteko sanoa kyllä tai ei?
- Hehhehhahhah, riippuu vähän, että kuinka kauan se kestää.
- Kuten jo sanoin, niin en näe jonotilannetta. Haluatteko odottaa vielä?
- Nooh en minä tiiä, ku...
- *keskeytän* Voitteko sanoa kyllä tai ei?
- Hehhehhahhah, no ei...
- Kiitos hei!
Olipas hänellä hauskaa. En kyllä ymmärrä, miksi oli niin vaikeaa sanoa kyllä tai ei, koska asia ei kuitenkaan vaihteelta etene yhtään mihinkään.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tuliko tämä nyt johonkin keskukseen?
- Kyllä, [firman] vaihteeseen.
- *hätääntyneenä* Mulla olis ollu kysyttävää tuosta [asiasta], että kenelleköhän sitä nyt osais pyytää...
Voi mamma kuule, jätä se vaihteen huoleksi! Sitä vartenhan me täällä olemme, että yhdistämme oikeaan paikkaan, jollei soittaja itse tiedä, mihin pitäisi soittaa.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Täällä on ngngngngn... Päivää. Minä nngngngngngn... sa-sa-sa-sa-sain tällasen la-la-la-la-lapun teiltä...
Onneksi tajusin, että kyseessä oli änkyttäjä, sillä meinasin ensin hermostua. Näitä ei kovin usein tule, joten luulenpa, että useimmat änkyttäjät pyytävät jotakuta muuta soittamaan.

maanantai 31. lokakuuta 2011
- Vaihde, puhelu palautuu edelleen. Haluatteko odottaa vielä?
- Kylläpä teillä on huonosti asiat, kun ei kukaan...
- *keskeytän* Haluatteko odottaa vielä?
- No en halua, kun olen jo...
- *keskeytän* Kiitos hei!
Olin töykeä, mutta ihmiset voisivat hieman miettiä, kenelle sitä palautetta antavat. Yhdistän mielelläni eteenpäin sellaiset henkilöt, jotka asiallisesti sanovat haluanvansa antaa palautetta jonotusajoista tai palveluista. Vaihteeseen ei tarvitse alkaa huutaa.
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Maija Meikäläisen numerosta.
- Mikä IHME siinä on, ettei se mee sille, ku se sano mulle vielä, et se on paikalla ja et mun pitää soittaa?
Jaa-a, sen kun tietäisin, niin olisin varmaan heti kertonut, miksei vastaa.
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Mikko Mallikkaan numerosta.
- *todella kyllästyneen oloisesti* Niin?
- Hänellä ei näy poissaolomerkintää, mutta ei vastaa tällä hetkellä.
- Mä jätän soittopyynnön.
- Millä nimellä?
- *kertoo nimen*
- Ja mistä numerosta tavoittaa?
- *huokaisee syvään ja luettelee numeron erittäin nopeasti yhteen putkeen*
- En ehdi noin nopeasti, sanotteko hieman hitaammin?
- *luettelee numeron uudestaan nopeasti ja putkeen vihaisen kuuloisesti*
- Soittako uudestaan paremmalla ajalla, kiitos. *luuri kiinni*
En tietenkään saisi tehdä näin, mutta selvästi soittajalla oli joko hirveä kiire tai jokin antipatia numeron kertomisen suhteen, joten oli todellakin parempi jättää soittopyyntö johonkin toiseen kertaan.

torstai 27. lokakuuta 2011
- Vaihde, puhelu palautui. Ketä on tavoiteltu?
- Palkanlaskijaa.
- Minkä alan palkasta on kyse?
- Nyt kysyt niin vaikeita, en osaa sanoa!
- Onko kyse sinun omasta palkasta?
- Joo.
Ahaa, et siis tiedä millä alalla olet töissä?
***
- Vaihde, puhelu palautuu Aku Ankan numerosta.
- *englanniksi ääntäen* Hello?
- The call was transferred to the switchboard from Aku Ankka's number.
- *murtaen* Osaan suomia!
Miksi sitten huutelet englanniksi ikään kuin et olisi ymmärtänyt?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Jaa. Mä soitin kyllä Matti Meikäläisen numeroon.
- Hetkinen... Hän on ilmoittanut olevansa varattuna tänään koko päivän.
- Kukas muu vois ottaa kantaa tähän päätökseen?
- Minkälaiseen päätökseen liittyy?
- *selittää*
- Yhdistän neuvontaan.
- Ei, älä sinne yhdistä, ei ne mitään tiedä! Tässä on kaks muutakin allekirjotusta, mut ei ole nimenselvennyksiä. Kuka muu tätä päätöstä on ollu tekemässä?
Et ole tosissasi! Minunko pitäisi täältä puhelimen kautta tulkita päätöksen tehneiden henkilöiden nimikirjoitukset, joita en edes näe? Lopulta yhdistin kuitenkin neuvontaan.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tää nyt on ärsyttävää! Tää on jo kolmas kerta, kun tää tulee vaihteeseen, kun mä tavoittelen Maija Meikäläistä. Kattokaa nyt missä helkkarissa se on älkääkä yhdistäkö, jollei se vastaa!!
- Ei tarvitse kiroilla lainkaan...
- *keskeyttää* Enhän mä ole kiroillu! Minkä kirosanan mä muka olen sanonu? *jatkaa huutamista*
- Nyt lopetamme tämän puhelun tähän. Soittakaa sitten kun olette rahoittunut. Kiitos hei.
Hetken päästä kuulin, kun kollega puhui saman henkilön kanssa. Soittaja oli pyytänyt yhdistämään vaihteen esimiehelle, mutta kollega olikin yhdistänyt Maija Meikäläisen esimiehelle.
***
- Vaihde, puhelu palautui.
- Saisinks mä sinne [osastolle]?
- Mikä paikkakunta on kyseessä?
- Mä tavoittelin sellasta henkilöä kuin Mikko Mallikas.
Huoh! Miksi yksinkertaiseen kysymykseen ei voi vastata asianmukaisesti? Jos pyydän paikkakuntaa, en halua henkilön nimeä!
***
- Vaihde, puhelu palautuu Iines Ankan numerosta.
- Joo, onko se Iines?
Voisin varmaan vastata puhelimeen ihan mitä tahansa, kun minua ei kuitenkaan kuunnella.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Saisko Matti Meikäläiselle?
- Hän ei ole enää meidän palveluksessa.
- Ahaa... *hiljaisuus* Jaaha, jaaha... *hiljaisuus* Tota, tota... *hiljaisuus* Sepä yllätys... *hiljaisuus*
Ärsyttää tällaiset jahkailijat. Jos olen sanonut, ettei henkilö ole meidän palveluksessa, niin sitä on ihan turha jäädä ihmettelemään vaihteeseen. En voi yhdistää enkä antaa mitään tietoja, joten puhelun voi päättää sen sijaan, että jäädään linjalle roikkumaan.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Hei, mä haluaisin puhelinnumeron Rovaniemen siivoojalle.
- Hetkinen, katsotaan... Tällainen löytyy kuin Maija Meikäläinen.
- Ja Rovaniemeltä?
Ei kun annan ihan piruuttani Perähikiän siivoojan numeron! Daa!
***
- Vaihde, puhelu palautuu Mikko Mallikkaan numerosta. Hän ei vastaa tällä hetkellä, mutta jätetäänkö soittopyyntö?
- Joo! Nollaneljänollaviisikolme...
Mitähän mahtaa liikkua päässä näillä ihmisillä, jotka alkavat luetella numeroaan yhteen pötköön sillä sekunnilla, kun olen tarjonnut soittopyyntöä?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Maija Mehiläinen, moi!
- Moi.
- Itse asiassa mulla ei ollukaan mitään asiaa. Kiitti, moi!
- Moi!
***
- Muilla näyttää olevan poissaolomerkintä, mutta voin yhdistää Aku Ankalle.
- Joo, yhdistä vaan. Mä pysyn tässä linjalla kans.
Ihan suotavaa olisi, että pysyisit linjalla, sillä ei minulla ole mitään asiaa Aku Ankalle!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Iines Ankka, hei. Mä olen tavoitellut Mikko Mallikasta jo pari päivää vaihteen kautta, mutta se menee aina vastaajaan. Onks hänellä joku poissaolomerkintä?
Ääliö, luuletko että vaihde yhdistäisi sellaiselle, joka on ilmoittanut poissaolon? Keskustelu jatkui:
- Ei näy poissaolomerkintää, mutta jätetäänkö soittopyyntö?
- Joo, voisin mä jättää. Vastaaks hän siihen sit?
Ei kun ihan muuten vaan näpyttelen soittopyyntöjä päivät pääksytysten ja lähetän ne johonkin bittiavaruuteen! Olipa harvinaisen tyhmä soittaja.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Matti Mehiläinen, päivää. Mikähän on sellainen numero, josta tavoittaa Minni Hiiren?
- Hetkinen... Se on 010...
- Hetkinen, tulee niin nopeasti! Minäpä otan tuosta kynän ja paperia.
Eli soitit vaihteeseen varta vasten kysyäksesi henkilön puhelinnumeroa, mutta et ajatellut ottaa kirjoitusvälineitä esille? Sitä paitsi en olisi luetellut numeroa yhteen pötköön vaan muutama numero kerrallaan.
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Mikko Meikäläisen numerosta.
- Hänen piti olla paikalla kolmelta.
- Kello on vasta 14.53...
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Laskutus!
- Minkälaiseen laskuun liittyy?
- Se ois toi teidän reskontra oikea osoite tälle puhelulle.
- Ei ole. Kerrotko minkälainen lasku sinulla on?
Ihan kiva, että yrität tehdä työni puolestani, mutta kun valitettavasti olet aivan väärässä. Reskontraan ei yhdistetä asiakaspuheluita lainkaan, vaan laskutusasiat hoidetaan asianmukaisessa asiakaspalvelussa.

tiistai 25. lokakuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Täs on Aku Ankka, hei. Saisko [osastolle]?
- Hetki, ole hyvä.
- Teil ei muuten toimi toi puhelinpalvelu! Aina ku mä soitan sinne ite tai te käännätte, niin se katkee!
Miksi sitten pyydät yhdistämään?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Täällä on Matti Meikäläinen, päivää. Mä sain teiltä tällasen kirjeen, että allekirjotus puuttuu.
- Minkälaiseen asiaan liittyy?
- Ku mää sain teiltä tällasen lapun!
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Maija Meikäläisen numerosta.
- Onko hänellä jotain vastaajaa, johon voi jättää viestiä tai soittopyyntöä?
- Ei ole vastaajaa, mutta voin jättää tätä kautta soittopyynnön.
- No tehdään sit niin, että mä soitan myöhemmin, kun mä olen niin huonosti tavoitettavissa itekin.
Jaaha, eipä sitten mitään, jos ei vaihteen jättämä soittopyyntö kelpaa...
***
- Tässä lukee, että mä voin ottaa yhteyttä myös omaan konttoriin eli saisinks mä [konttoriin]?
- Vaihteella ei ole konttoreille mitään numeroita.
- Ahaa... *hiljaisuus* Mut siis teillä ei ole sinne mitään PUHELINnumeroitakaan?
Daa! Mitähän muita kuin puhelinnumeroita vaihteella olisi? Tietysti postinumero, mutta se tuskin auttaa asiaa yhtään, jos puhelimitse pitäisi päästä asioimaan.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- MinäoonMaijaMehiläinenjaminäjätänsoittopyynnönMikkoMallikkaallenumeroonnollaneljänolla...
- *keskeytän* En ehdi noin nopeasti! Eli Mikko Mallikkaalle?
- Kyllä. Eikö hän vastaa puhelintunnilla?
- Hänelle ei ole merkitty mitään puhelinaikaa tähän.
- Mutta minä oon ennenki soittanu hänelle ja jättäny soittopyynnön.
- Voin jättää soittopyynnön, mutta en ehdi niin nopeasti, jos luettelette kaikki tiedot yhteen pötköön.
Ääliö! Ei sitten tullut mieleen, että minäkin olen ihminen enkä robotti. Hyvä kun ehdin käsittää, kenelle soittopyyntö piti jättää.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Mikki Hiiri, päivää. Henkilötunnus on...
- *keskeytän* Anteeksi, en tarvitse henkilötunnusta. Mihin asiaan liittyy?

torstai 20. lokakuuta 2011
Puhelin soi klo 9.03:
- [Firman nimi] vaihde.
- Saisko Järvenpään konttorille?
- Se aukeaa kello 10.
- Mitä ihmettä?!!
- Aukeaa kello 10. (Koska minulla ei ole muutakaan sanottavaa asiasta, toistan jo aiemmin kertomani tiedon.)
- No oota sit viis minuuttia.
- Niin kellohan on nyt vähän yli yhdeksän eli noin tunnin päästä tavoittaa.
- No anna sit suora numero!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Iines Ankka, hei. Mä soitin äsken ton Maija Meikäläisen numeroon ja sit sieltä tuli nauhote, että hän ei ole paikalla ja että hänelle voi jättää soittopyynnön painamalla ykköstä. No mä sit painoin ykköstä ja jätin soittopyynnön, mut mä vaan sitä, että menikö se nyt hänelle eikä jollekin toiselle?
- Jos olet hänen numeroon soittanut, niin kyllä se soittopyyntö menee hänelle.
- Ettei se sit mee jonkun toisen [firman] työntekijän numeroon?
- Ei mene. Jos olet soittanut Maija Meikäläisen numeroon ja jättänyt hänelle soittopyynnön, niin kyllä se menee hänelle.
- Ahaa... Kiitos hei!
Soittaja ei kuulostanut vakuuttuneelta, mutta mitä muutakaan minä voin sanoa? Kai se soittopyyntö nyt menee sen henkilön vastaajaan, jonka numeroon on soitettu! Mitähän soittaja oikein kuvitteli?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Onks tää nyt jossain Helsingin numerossa?
- Ei ole. Nyt on valtakunnallisessa vaihteessa. (Sanoin tämän erityisen hitaasti ja selkeästi, jotta soittaja varmasti kuulee ja ymmärtää.)
- Mut onks tää nyt joku palvelunumero?
- Ei ole. Vastasin, että [firman nimi] vaihde, eli nyt on vaihteessa. (Edelleen hitaasti ja selkeästi.)
- Mut onks tää nyt sit Lahdessa?
Huoh! Henkilö soitti jostain yrityksestä eli hän ei ollut ainakaan mikään huonokuuloinen ja hidas eläkeläinen. En ymmärrä miksi hänen oli niin vaikea käsittää, mihin hän oli soittanut.
***
- Vaihde, puhelu palautuu Maija Meikäläisen numerosta.
- Saisko sit sinne pääkonttorille?
- Konttoreille ei ole mitään numeroita. Minkälaiseen asiaan liittyy?
- Siis eiks sinne ole numeroa?
- Ei ole. Minkälaiseen asiaan liittyy?
- Siis enks mä pääse sinne pääkonttorille?
- Vaihde ei yhdistä puheluita konttoreille, vaan asian mukaan palvelunumeroihin. Minkälaiseen asiaan liittyy?
- Onpa vaikeaa, onpa vaikeaa...
- Ei ole lainkaan vaikeaa, mutta nyt en voi vielä yhdistää, kun en tiedä lainkaan minkälaiseen asiaan liittyy. Kerrotteko lyhyesti?
- Mä vaan tosta mun asiakastilistä kysyisin.
- Yhdistän tilipuolelle. Hetki, olkaa hyvä.
Ehkäpä hän tarkoitti itseään, kun hän sanoi asian olevan vaikea. Minusta ainoa vaikea asia oli se, ettei hän voinut heti kertoa, mihin asia liittyy. Puhelu pitkittyi ihan turhaan.
***
- Onks hänellä jotain faksinumeroa, mihin voi lähettää tietoja?
- Se on [numero].
- Ja onks se jossain hänen lähellä?
- En tiedä missä laite fyysisesti sijaitsee, mutta tämä on merkitty hänen faksinumeroksi.
Daa! Ihmisillä on joskus todella omituisia kysymyksiä. Eivät he varmaan itse pidä kysymyksiään outoina, mutta siltä ne minusta vaikuttavat.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Menikö tää Roope Ankalle?
- En ole Roope Ankka.
En voi millään uskoa, että kuulostaisin missään tilanteessa mieheltä, kun niin moni kuitenkin tytöttelee!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Misä sää istut?
- Puhelu on valtakunnallises...
- *keskeyttää* Misä sää istut?!
- Puhelu on valtakunnallisessa vaihteessa.
- Misä toi Aku Ankka istuu?
- Hetkinen...
- Aku Ankka!
- Kuulin kyllä. Hän istuu Tampereella.
- Jaa, no mää en ny mihkää Tampereel lähde ku mul ois Turkuun asiaa.
***
- Vaihde, puhelu palautuu Matti Meikäläisen numerosta eli hän ei tällä hetkellä vastaa.
- Joo, häntä olisin tavoitellut.
- Hänellä ei näy poissaolomerkintää, joten jätetäänkö soittopyyntö.
- Jätetään vaan. Kun mä sain tällasen kirjeen, jossa plaaplaaplaa.
Ei ole mitään järkeä alkaa selittää asiaa vaihteenhoitajalle, joka ei voi tehdä muuta kuin yhdistää puhelun tai jättää soittopyynnön.
***
- Vaihde, puhelu palautuu.
- Mä yritin tolle Maija Meikäläiselle soittaa, mut se tuli nyt sulle, et onks hän varattuna vai?
- Hänellä ei näy poissaolomerkintää, mutta...
- *keskeyttää* Mul ois ihan pikaista asiaa hänel, yhdest maksumuistutuksest kysyisin vaan.
- Voin jättää...
- *keskeyttää* Tää olis ihan pikainen juttu vaan, ku mun pitäis vaan kysyä tätä asiaa.
- Jätetäänkö...
- *keskeyttää* Jos hän ei nyt sit vastaa, niin mä voin kyl myöhemminki kysyy hänelt tätä.
- Voin jättää hänelle...
- *keskeyttää* Oisko se sit mahdollist, et hän soittais mulle, niin mä saisin kysyy tätä juttuu?
Voi mamma, mamma! Jos olisit antanut minun puhua, niin asia olisi selvinnyt paljon nopeamminkin.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Ton Aku Ankan puhelinnumero.
- 020...
- *keskeyttää* Eiku kännykkä.
Olenko minä joku ajatustenlukija?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Hannu Hanhi, hei.
- Hei.
- Pitäis saada... Tota, särisee inhottavasti.
Mitä jos vain kertoisit kenelle pitäisi saada, niin saamme asian eteenpäin nopeammin. Jos et kestä kuunnella särinää, niin soita uudestaan.
***
- [Firman nimi] vaihde, hyvää päivää.
- Kuka?!
- [Firman nimi] vaihde.
- Onks tää Tampereel?
- Ei ole, nyt on valtakunnallisessa vaihteessa.
- No anna sinne Tampereelle Aku Ankalle!
- Oikein hyvää päivää teillekin ja hetki olkaa hyvä.
Ei tainnut moukka tajuta hävetä omaa käytöstään.

perjantai 14. lokakuuta 2011
Sentraalisantra oli työpäivän aikana saanut hauskan viestin oman kännykän vastaajaan:
- No se on Mäkelä täs työ- ja elinkeinoyksiköstä, moi. Mä lähin nyt ajamaan täält Keravalt, et 20 minuuttii menee. Tuu nyt sit avaamaan se ovi! Moi!
Äänensävy oli hieman ärsyyntynyt, joten voi olla, että joku saa vielä vihaisen puhelun, jos ovi ei olekaan auki 20 minuutin kuluttua... Onneksi tämä oli selvästi soitettu väärään numeroon, koska en ole lähelläkään Keravaa, joten voin vain nauraa viestille.
***
- Mihin numeroon hän voi soittaa?
- Kumpaan hän soittais mieluummin, kännykkään vai lankanumeroon?
Mitä väliä sillä on, kun puhelut kuitenkin soitetaan työpuhelimesta?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Aku Ankka, hyvää iltapäivää.
- Päivää.
- Onko [firmassa] hyvä iltapäivä?
- Hyvää iltapäivää.
- Niin että onko [firmassa] hyvä iltapäivä?
- Puhelu on vaihteessa, ketä tavoittelette?
- Epäilemättä on vaihteessa. Tavoittelen Minni Hiirtä jo kolmatta päivää.
- Hetki, olkaa hyvä.
En tiedä yrittikö soittaja vittuilla vai mistä oli kyse, kun kuitenkin vastasin hänen tervehdykseen ihan asiallisesti. En kuitenkaan lähtenyt leikkiin mukaan, vaan toimin vanhan kaavan mukaan. Tehtäväni ei ole jutustella soittajien kanssa, vaan ottaa selvää mihin puhelu kuuluisi yhdistää.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Joku yritti äsken soittaa sieltä.
- Nyt on joku soittanut [firmasta], mutta en tiedä sen tarkemmin.
- Se oli joku nuori mies.
- En osaa sanoa kuka on soittanut.
- Eihän teillä voi montaa nuorta miestä olla!
- Vaihde ei sijaitse samassa tilassa kuin konttori, niin en tunne henkilöitä henkilökohtaisesti.
- No koita nyt silleen, että kun se soittaa, niin se ei katkeis se puhelu!
- Millä tavalla minun pitäisi siihen vaikuttaa?
- No kun sieltä joku nuori mies yrittää soittaa, niin se aina katkeaa sitten kun te katkaisette!
- Jos joku yrittää soittaa [firmasta], niin millä tavalla vaihteen pitäisi vaikuttaa siihen, että puhelu ei katkea?
- No kun te katkasette, niin se menee aina poikki! Sieltä yrittää nytkin joku nuori mies soittaa!
- En osaa ottaa kantaa, kun en tiedä kuka soittaa.
- No löytyykö sieltä joku sellanen Meikäläinen?
- Ei löydy sen nimistä henkilöä.
- Minä soitan sitte uudestaan, kun se on niin helkkarin vaikiaa!
Kyllä vaikutti tosiaankin olevan vaikeaa, kun en missään vaiheessa saanut selville, että onko asiakas yrittänyt soittaa jollekin vaihteen kautta vai onko hänelle soitettu firmasta vai mistä oli kyse. Soittaja ei yhtään osannut selittää ymmärrettävästi, mitä on tapahtunut.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Matti Meikäläinen, päivää. Mä soittelen näissä palovammasideasioissa, niin kukakohan teillä vastaa palovamma-asioista?
Firman toiminta ei mitenkään liity palovammoihin eikä siteisiin, mutta yhdistin henkilölle, joka vastaa hankinnoista. Kyseessä oli varmasti joku kaupustelija.
***
Vaihteeseen palautuu puhelu Maija Meikäläiseltä:
- Vaihde, puhe...
- *keskeyttää* Joo, mä soitan myöhemmin uudestaan. Hei!
Noin tunnin kuluttua vaihteeseen palautuu taas puhelu Maija Meikäläiseltä:
- *en ehdi sanoa mitään*
- Mä voin soittaa myöhemmin uudelleen, hei!
Taitaa olla joku todella kiireinen ihminen liikkeellä tänään! En jaksanut sanoa hänelle yhtään mitään enää toisella kerralla. Jos tänään vielä palautuu puhelu Maija Meikäläiseltä, niin taidanpa lyödä luurin kiinni saman tien...
***
- [Firman nimi] vaih...
- *keskeyttää* Mikä on [yhtiöryhmän] asiakaspalvelun numero?
- Minkälaiseen asiaan liittyy?
- [Yhtiöryhmän] asiakaspalvelu!!!
- Minkä konttorin asiakas olet?
- Helsingin! Mä tartten sen asiakaspavelun numeron!!
- Minkälaiseen asiaan liittyy?
- Mä olen Helsingin konttorin asiakas!!
- Mutta minkälaiseen asiaan liittyy?
- [ASIAAN]!!!
- Se on [numero].
- *luuri kiinni*
Olipas tälläkin nyt kova kiire, kun piti huutaa. Teille kiireisille tiedoksi, että huutaminen ja hosuminen ei edistä asiaa millään tavalla. Vaihteenhoitajan kysymyksiin kannattaa vastata rauhallisesti, niin asia selviää paljon nopeammin.

tiistai 11. lokakuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Moneenko Tampereen konttori on auki?
- Puoli viiteen.
- Joo, hei!
Olipa tyly mummo.
***
- Vaihde, puhelu palautuu edelleen [osastolta].
- Joo, ei ne vastaa sieltä. Ei tartte enää yhdistää.
- Selvä, kiit..
- *luuri kiinni*
Et sitten voinut sanoa esim. kiitos hei! Tänään on kyllä taas liikkeellä näitä epäkohteliaita, jotka eivät osaa käyttäytyä alkuunkaan. Vaihteenhoitaja on ihminen, ja minä ainakin pahoitan mieleni, jos soittaja ei voi sanoa edes kiitos hei. Tai edes hei, jos kiitos on liikaa.
***
- Vaihde, puhelu palautuu Iines Ankan numerosta.
- Onko hän tänään paikalla?
- Pitäisi olla paikalla, mutta ilmeisesti on varattuna tällä hetkellä.
- No mää soitan huomenna uudestaan.
- Selvä, kiitos.
- Joo. *luuri kiinni*
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Minä oon kahdesti jo soittanu ja pyytäny Maija Meikäläiselle tai Minni Hiirelle, mutta kumpikaan ei vastaa. Minä haluisin perua huomisen ajan, mutta ÄLÄ NYT HERRANJUMALA yhdistä kummallekaan näistä vaan peru se aika tai yhdistä jollekin, joka sen voi perua.
Kiitos vaan luottamuksestasi. Minulle ei tarvitse huutaa eikä minua tarvitse pitää idioottina.

tiistai 4. lokakuuta 2011
Puhelin soi puoli kymmenen jälkeen:
- [Yhtiöryhmän nimi] vaihde.
- Tässä on Maija Meikäläinen, hei. Mä yritin äsken soittaa Mikko Mallikkaalle, mutta sieltä sanottiin vain, että henkilö ei pääse puhelimeen. Mihinkäs aikaan teillä alkaa työaika?
Joo-o, valtakunnan laajuisen yhtiöryhmän vaihteellahan on luonnollisesti tiedossa kaikkien yksittäisten työntekijöiden työajat! Sitä paitsi kello oli jo tosiaan puoli kymmenen, joten soittajalle olisi voinut juolahtaa mieleen myös sellainen seikka, että Mikko Mallikas saattaisi olla esim. lakisääteisellä tauolla.
***
- Laitetaan soittopyyntö.
- Selvä, joo. *luuri kiinni*
Toivottavasti äitisi on ylpeä käytöstavoistasi!
***
- Jätän hänelle soittopyynnön.
- Kiva, okei! *luuri kiinni*
Mikä näitä aikuisia, muuten tavallisilta vaikuttavia ihmisiä oikein vaivaa, ettei puhelimessa osata edes alkeellisia käytöstapoja? Toivottavasti osaavat edes muissa tilanteissa sanoa kiitos ja hei.
***
- Vaihde, puhelu palautuu Iines Ankan numerosta.
- Ahaa, no millos hän on paikalla?
- En osaa sanoa, ei ole tarkempaa tietoa.
- Mut voiks hänelle soittaa uudemmaan kerran?
Ööö, ei kun hänen puhelimensa räjähtää, jos siihen soittaa samasta numerosta kaksi kertaa!
***
Puhelu palautuu vaihteeseen ja näen, että soittaja on yhdistetty jo monta kertaa:
- Vaihde, puhelu palautuu edelleen. Haluatteko odottaa vielä?
- No minä soitan itse suoraan numeroon, jospa minä pääsisin sitä kautta läpi.
Muuten hyvä, mutta mehän ydistämme ihan siihen samaan numeroon, joten suoraan soittaminen ei nopeuta asiaa mitenkään.

maanantai 3. lokakuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Oisko teillä ketään tuolla huollon puolella?
- Hetki, ole hyvä.
- Vittusaatanaperkele, taas mä joudun jonoon!
- Anteeksi kuinka?
- Oi, sori! Mä olin vaan äsken jonossa ja sieltä sanottiin aina, et on vielä viis minuuttia jonoa. Onks siel edes ketään paikalla?
- Luuletko ihan tosissasi, että lähtisin yhdistämään, jos tietäisin ettei siellä ole ketään paikalla?
- No se vaan äsken tuntu vähän siltä, ettei siel oo ketään.
- Jonoa en voi ohittaa, mutta odotatko vielä?
- Joo.
- Kiitos oikein paljon!
Kiroilu ei selvästikään ollut tarkoitettu minulle, mutta kun se alkoi heti kun olin sanonut yhdistäväni, niin päätinpä huomauttaa soittajalle, ettei se ollut kovin sovelias temppu. Tuntui kyllä olevan kovin pahoillaan. Ehkäpä hän miettii seuraavalla kerralla hieman, ennen kuin alkaa kiroilla.
***
- Vaihde, puhelu palautuu Matti Meikäläisen numerosta.
- NO EIKS SIEL KUKAAN MUKA VASTAA?!!!
- Ilmeisesti henkilöt on varattuina tällä hetkellä.
- No yhdistä vaikka pääjohtajalle!
- Firman pääjohtajalle?
- Niin!
- Minkälaiseen asiaan liittyy?
- [Asiakaspalveluasiaan].
- Pääjohtaja ei hoida [asiakaspalveluasioita].
- No ei mut pistäis vähän vauhtia tähän, kun ei kukaan vastaa!
- Jos henkilöt on varattuina, niin silloin he ei voi samaan aikaan vastata puhelimeen.
- On se nyt jumalauta jos ei kukaan ehdi puhelimeen!
- Varoitan teitä kielenkäytöstä. Jos kiroilu jatkuu, niin puhelu päättyy tähän.
- Onhan siellä konttorissa muitakin ihmisiä töissä!
- Niin, mutta jos liittyy [asiakaspalveluasiaan], niin niitä hoitaa vain nämä tietyt virkailijat.
- On tää nyt ihmeellistä touhua!
- Yhdistän Mikko Mallikkaalle, hetki ole hyvä.
Viimeisin lauseeni jälkeen yhdistin puhelun pikavauhtia välttääkseni sen, että soittaja alkaa vielä huutaa jotain. Olen melko ylpeä itsestäni, että pystyin hillitsemään kieleni noinkin hyvin. Pysyin täysin rauhallisena koko puhelun ajan, vaikka sydän hakkasi tuhatta ja sataa.

perjantai 30. syyskuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Saisko tonne palkkakonttoriin jollekin, joka tuntee [atk-ohjelman].
- Yhdistän Maija Mehiläiselle. Hetki, ole hyvä.
- Joo.. Onks hän paikalla?
Daa! En voinut vastustaa kiusausta huomauttaa soittajalle, että enhän tietenkään lähde yhdistämään sellaiselle, joka ilmoittanut olevansa poissa. Tuntui kyllä tajuavan mokansa ja oli hieman nolona. Ihan oikein! Tietääpähän ensi kerralla, että noin turhaa kysymystä ei tarvitse esittää.
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Mikko Mallikkaan numerosta. Hän näyttää puhuvan toista puhelua.
- Jaa, joo... Jäisinkö mä odottamaan vai pitäiskö mun soittaa myöhemmin uudestaan?
Minunko se pitää päättää? Jos mietitään hieman pidemmälle, niin on varmaan aika selvää, etten minä voi tietää kuinka kauan toinen puhelu kestää enkä näin ollen voi ottaa kantaa siihen, kannattaako jäädä odottamaan linjalle.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Aku Ankka, päivää. Onko nyt tullu mulle faksia sinne?
- Anteeksi, voitteko hieman tarkentaa, nyt on [firman] vaihteessa.
- Niin, onko mulle tullu faksia sinne?
- Ei meillä ole mitään faksia.
- No kun mulle piti asiakkaan lähettää faksi numeroon [numero], niin onko sitä tullu?
- Meillä ei ole mitään faksia.
- Onhan teillä faksi siellä!
- Ei ole vaihteella faksia.
- Asia selvä. Kiitos hei!
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Katto Kassisen numerosta.
- Joo, hän on kuulemma poissa. Sä et varmaan tiedä kuka muu näistä teidän atk-järjestelmistä osais kertoa?
No en tiedäkään, siis ulkoa, mutta sitä vartenhan minulla on kokonainen valtava tietokanta, että voin sieltä etsiä!

torstai 29. syyskuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Täällä on Aku Ankka, hei. Mä ilmoittaisin, et mä olen iltapäivän poissa.
- Oletko tästä hetkestä lähtien poissa?
- Joo. Ja Mikki Hiiri tuuraa.
- Oletko huomenna paikalla kahdeksalta?
- Ennemminkin jo, pitää olla töissä.
- Selvä, laitetaan poissaolomerkintä.
- Joo. Hei!
Älä vaan sano kiitos! Äläkä toki kerro mihin aikaan olet huomenna paikalla, sillä enhän minä sillä tiedolla mitään tee. (Merkkasin, että henkilön tavoittaa huomenna klo 8, koska en jaksanut alkaa lypsää hänestä lisää tietoja.)
***
- Siellä on nyt ruuhkaa linjoilla, mutta jätetäänkö soittopyyntö?
- Sinnekö ei ole mitään suoraa numeroa? Kato ku mä oon mökillä ja mulla on akku aika vähissä ja mä en pysty lataamaan nyt.
En ikinä lakkaa ihmettelemästä näitä ihmisiä, jotka menevät johonkin huitsin nevadan jeeraan ja keksivät siellä sitten, että pitäisi hoitaa asioita. Eikö niitä asioita voi hoitaa silloin, kun on rauhallisessa ja hiljaisessa paikassa, missä on kynä ja paperia valmiina esillä ja puhelimen laturi ulottuvilla?!
***
- Vaihde, puhelu palautuu asiakaspalvelusta eli siellä on nyt ruuhkaa linjoilla.
- Tässä on Maija Meikäläinen, hei. Mä olen koittanu soittaa sinne ja ollaan puolin ja toisin soiteltu ristiin, niin saisinks mä sinne jolleki?

- NO SE EI AUTA TÄSSÄ TILANTEESSA YHTÄÄN MITÄÄN! KÄÄNNÄ SINNE NYT!
- No kuule minäpä käännän!
Muija kiihtyi ihan nollasta sataan! Enpä alkanut vääntää hänen kanssa, vaikka tiedän että puhelu kääntyy kohta takaisin vaihteeseen, koska numerossa on ruuhkaa. Selittäköön asiansa sitten uudestaan. Ehkäpä se soittopyyntökin alkaa kelvata, kun tarpeeksi monta kertaa on palautunut vaihteeseen.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Hello, I'm just wondering what your operating hours are.
- We're open from 8 am to 5 pm Finnish time.
- Well I called this number yesterday and I got a voicemail telling me that you were open from 8.30 to 4.30.
- Oh, in that case I don't know which number you called because the switchboard is definitely open from 8 to 5.
- But the voicemail told me it was 8.30 to 4.30!
- I don't know why it would say that but the switchboard is definitely open from 8 to 5, that I know for sure.
- That's weird because the voicemail said 8.30 to 4.30.
- I'm sorry but I can't help you with this issue since I don't know which number you called and why there would have been a voicemail.
- I called [vaihteen numero].
- That's the switchboard number so I don't know why you would have heard a voicemail like that.
- All right. What's your name?
- *kerron esimiehen kanssa sovitun peitenimen*
- Ok, thanks. Bye!
Kyseessä oli jenkkisoittaja ja vielä erittäin tyypillinen sellainen! Odotin hänen vielä pyytävän yhdistämään esimiehelle, mutta sitä hän ei onneksi tehnyt. En kyllä ymmärrä mihin soittaja oikein pyrki, sillä onko sillä niin suurta merkitystä, onko vaihde tai joku tomisto auki klo 8-17 vai 8.30-16.30...
***
- Vaihde, puhelu palautuu asiakaspalvelusta eli siellä on ruuhkaa linjoilla.
- Tässä on Mikki Hiiri, hei. Olisin sellasta asiaa kyselly, kun *selittää asiansa*.
- Nyt on asiakaspalvelussa ruuhkaa linjoilla, mutta jätetäänkö sinne soittopyyntö?
- Jätetään vaan. *kertoo tietonsa* Ku minä katoin tästä paikallislehdestä tuon tiedon, mutta kun syötän sen tänne omalle koneelle, niin se laittaa siihen nollan ja vitosen väliin ylimääräisen numeron. Mitenkä se silleen tekee?
- En osaa siihen ottaa kantaa, mutta jätän soittopyynnön.
Minkähän takia soittaja alkoi esittää asiaansa vielä uudestaan minulle, kun olin jo tehnyt täysin selväksi, että olen vaihteenhoitaja?
***
- Vaihde, puhelu palautuu asiakaspalvelusta. Siellä on ruuhkaa linjoilla, mutta haluatteko odottaa vielä?
- Minä soittelin tuossa puoli tuntia sitten ja sillonkin oli ruuhkaa.
- Siellä on nyt tosiaan ruuhkaa. Odotatteko vielä vai soitatteko myöhemmin uudestaan?
- Siellä on varmaan monella kyseltävää näistä laskuista...
- Niin. Odotatteko vielä?
- Ku minullaki on näistä laskuista kysyttävää, kun on niin epäselvää.
- Odotatteko vielä?
- Kuinka kauan siellä menee?
- En osaa sanoa, en näe jonotilannetta.
- No minä soittelen sit puolen tunnin päästä uudestaan ja sit pitää kyllä alkaa löytyä palvelua!
Ahaa, vai että puolen tunnin päästä jonkun on potkittava kaikki muut soittajat pois linjoilta, jotta tämä ääliö saa palvelua?
***
- Saisinko Aku Ankalle?
- Hän on tänään loppupäivän varattuna eli huomenna tavoittaa.
- Joo mut mä oon menossa hänen kanssa tohon puoli kolmen kokoukseen, et laita vaan sen kännykkään.
No mikset sitten heti sanonut, että soitat talon sisältä ja että tiedät Akulla olevan poissaolomerkinnän?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Hei, pitäis saada huolto ykkösen johtajalle.
- Hetkinen, katsotaan... Nyt ei löydy mitään numeroita täältä, eli mikä paikkakunta on kyseessä?
- Kyseessä on Vantaa ja [osoite]. Siellä on päällikkönä tällainen kuin Mikko Mallikas.
No voi jumalauta! Jos kerran nimikin on jo tiedossa, niin minkä takia pitää vaikeuttaa tilannetta jättämällä se kertomatta! En voi käsittää tällaista, en sitten millään.

tiistai 27. syyskuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Maija Meikäläinen, hei. Kuka siellä pääkonttorilla vastaa asiamiesten palkoista?
- Täältä löytyy tällainen yhteinen numero näille palkanlaskijoille.
- Millanen numero se on?
- Se on 010...
- *keskeyttää* Onks se tää 123-loppuinen?
- On.
- No ei sielt kukaan vastaa. Eiks siel ole kenenkään henkilön suoraa numeroa?
- Ei ole, en näe tästä nimiä. Kaikki vastaa tuosta samasta numerosta.
- Ei vastaa, ei sieltä kukaan vastaa! Keitäs siellä oikein on?
- En näe henkilöiden nimiä, kun heillä on tämä yhteinen numero.
- No mut onhan siel pakko olla joku!! Kyllähän siellä joku vastaa palkanlaskennasta!
AAARGH!!! Etsi kuule itse omat numerosi, kun et kerran anna minun edes luetella numeroa loppuun asti etkä usko, kun sanon etten näe nimiä!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Iines Ankka, hei. Mä etin tällasta kuin Minni Hiiri, pitäis olla teillä töissä.
- En löydä Minni Hiiri -nimistä henkilöä.
- Et ollenkaan? (No ei kun kyllä minä vähän löydän, mutta enpä kerro sinulle, no daa!)
- En löydä.
- Hän on tammikuussa lähettäny mulle meiliä, mut ehkä hän ei ole sit teillä enää.
- Aivan, nyt ei ole ainakaan hänen tietoja ilmotettu vaihteeseen.
- No ei voi mitään. Kiva, kiva sulle! Hei!
Kiva ei ole kiitoksen synonyymi. Se tuntuu olevan monelle epäselvä asia.
***
- Minä haluan sinne asiakaspalveluun, mutta minä en halua kuunella enää sitä musiikkia. Etsikää ensin se oikea henkilö ja yhdistäkää sitten vasta!
Taas tällainen idiootti, joka kuvittelee, että vaihde pystyy potkimaan kaikki muut soittajat linjalta pois ja yhdistää juuri hänen puhelun väkisin suoraan virkailijalle!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Hello? Täällä on Iines Ankka, päivää. Minä... I have this... Alltså jag talar inte så bra finska men engelska går.
Hmm, ehkä olisi helpompi, jos puhuisit vain yhtä kieltä, niin minä kerron sitten, jos en ymmärrä.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Saisko Mikki Hiirelle?
- Ei löydy Mikki Hiiri -nimistä henkilöä lainkaan.
- Okei... Pystytsä kattomaan findista?
Vaihde ei ole mikään numerotiedustelu! En todellakaan etsi tietoja mistään muualta kuin vaihteen omasta tietokannasta.
***
- Joku on soittanu mulle tästä numerosta.
- Joku on soittanut [firmasta], mutta en tiedä sen tarkemmin.
- Joo, no ei kai siinä sit mitään, kaipa se soittaa uudestaan vielä.
- Kyllä varmasti, jos on tärkeä asia.
- Okei, no mä jään oottelemaan... Eiku hei, voisko se mahdollisesti liittyä tähän asuntohommaan?
No kuule enpä viitsi lähteä arvailemaan, kun ei ole tosiaankaan mitään tietoa kuka on soittanut.

maanantai 26. syyskuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Aku Ankka, päivää. Mä olen täällä teidän konttorilla paikan päällä nyt, kun ei teidän puhelinpalveluun pääse läpi lainkaan. Nyt mun käskettiin soittaa tohon palvelunumeroon täältä ja se käänty vaihteeseen.
- Voin jättää soittopyynnön.
- No mä jätin just äsken.
- En pääse ohittamaan jonoa, mutta voin yhdistää vielä palvelunumeroon.
- Mä en nää siinä mitään järkeä, kun mä just oon yrittäny sinne.
- Minä en näe mitään järkeä soittaa vaihteeseen, jos et halua yhdistettävän etkä soittopyyntöä.
- No mä vaan soitin sitä, että näetteks te mitään asiakastietoja sieltä teidän koneilta?
- Ei nähdä yhtään mitään.
- Kiitos tyhjästä!
Jos vaihde voisi hoitaa kaikki samat asiat kuin virkailijat, niin mitä järkeä meidän olisi välitttää puheluita yhtään mihinkään? Meidän tehtävä ei ole antaa mitään muuta kuin yhteystietoja ja yhdistää puheluita. Jonon ohittavia taikanappeja meillä ei edelleenkään ole.
***
- Kysyisin, että onko teillä pianoa Kuopion toimistolla.
Huh, tämä oli kyllä yksi omituisimmista kysymyksistä ikinä! Firma ei millään tavalla liity musiikkialaan, joten oli pakko pyytää toistamaan kysymys.
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Mikko Mallikkaan numer...
- *keskeyttää* Niin mä tota Mikko Mallikasta tavoittelen, mut se ei taija nyt onnistua. Tästä numerosta tavoittelin mihin nyt soitin.
- Hän ei tällä hetkellä vast...
- *keskeyttää* Haloo?
Kuuntelisit jumalauta edes hetkisen, niin pääsisin kertomaan sinulle mistä palautuu ja mistä syystä!!
***
- [Firman nimi] vaihde, puhelu palautuu.
- Joo, Essi hei... Haloo?
- Haloo, haloo.
- Joo Essi hei, mä tota Leenaa tavoittelin.
- Ketä Leenaa?
- *kertoo sukunimen* Mut mä hei tota soitan kännykkään, niin varmaan menee nopeemmin.
Soita toki, älä vaan jää kuuntelemaan, että Leenalla on poissaolomerkintä!
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Iines Ankan numerosta.
- Hän ei oo sit paikal vai?
- Ei vastaa tällä hetkellä, mutta...
- *keskeyttää* Mul ois hänelle ollu aika, mut mää vaan sellasta, et ku meil on tää sopimuksen allekirjotus, niin käykse niin, et vaimo tulee sinne? *selittää vielä ummet ja lammet*
- En osaa vastata, mutta voin yhdistää ajanvaraukseen.
- No mut en mä halua varata aikaa, ku mul on sellanen jo... Mut jos ne siellä tietää, ni yhdistä sit.
- Yhdistän siinä tapauksessa puhelinpalvelun puolelle.
- No tee sit niin!
Pappa oli todella ärsyttävä ja vielä enemmän ärsyynnyin siitä, että hän alkoi selittää asiaansa minulle ja melkeinpä suuttui, kun en osannut auttaa.

- Eikö vastaa sieltä? Niillähän piti olla nyt puhelintunti!
- Nyt en tiedä kenelle olette soittanut.
- *mutisee* Jaa no mää soitan uudestaan myöhemmin. *luuri kiinni*
Selvä se, jos apu ei kelpaa!
***
- Vaihde, puhelu palautuu Maija Meikäläisen numerosta.
- Mulle sanottiin, että hän on paikalla tällä viikolla!
- Ilmeisesti hän on varattuna tällä hetkellä.
- Millon hän sit on paikalla?
- En osaa sanoa, mutta jätetäänkö soittopyyntö?
- Millon hän sit soittaa, et varmaan tiedä?
- En osaa sanoa, kun ei näy mitään merkintää hänen kohdalla.
- Mulla olis nyt AIKA tärkeä asia, et pitäis nyt saada kiinni!!
- Jos hän on varattuna, niin hän ei pääse silloin vastaamaan teille. Jätetäänkö soittopyyntö?
- Soittaaks hän sit?
- Kyllä oletan, että soittaa. Saanko nimenne?
- Sulle varmaan näkyy mun puhelinnumero.
- Ei näy numero enkä tiedä nimeänne. Saanko nimenne?
- 0400...
- *keskeytän* Saanko nimenne ensin?
- Kiitos, kuulemiin!
No kuulemiin vaan! Mummo ei tainnut tajuta haukkuvansa aivan väärää puuta. Toivottavast ei saa asiaansa koskaan selvitettyä ainakaan tuohon tyyliin asioidessaan!
***
- Mulla on tiedossa tällainen osoite kuin [firman nimi, kadunnimi, numero ja paikkakunta]. Mikä tää tällanen osoite on?
Menin kyllä aika hiljaiseksi moisesta kysymyksestä. Miten siihen olisi pitänyt vastata? Taisin sanoa, että se on firman osoite kyseisellä paikkakunnalla. Lopulta soittaja pyysi yhdistämään tietylle henkilölle.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Teillä on Oulussa sellainen edustaja kuin Minni Hiiri. *hiljaisuus*
- Niin, mitä hänestä?
- Yhdistätkö?
Olipa omituinen tapa soittaa vaihteeseen ja pyytää henkilölle! En voinut lähteä yhdistämään, sillä soittajahan olisi saattanut haluta esim. puhelinnumeron tms.

perjantai 23. syyskuuta 2011
- Myyntiosasto onkin tänään poikkeuksellisesti kiinni kymmeneen asti.
- No pitää sit soittaa iltapäivällä.
Iltapäivällä? Kello 10 jälkeen ei vielä ala iltapäivä!
***
- Oisko hälle mitään puhelinnumeroa?
- Se on...
- *keskeyttää* Työnumeroa?!
No daa! Vaihde ei todellakaan jakele ihmisten kotinumeroita kenellekään. Eihän meillä edes ole niitä!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Could you please speak in English?
No kyllä voin, mutta firman nimi on edelleen ihan suomenkielinen!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Aku Ankka, päivää. Onko teillä enää konttoria Myyrmäessä, kun mä olen ettiny sitä tässä kohta jo tunnin.
- Ei ole, se on suljettu jo viime vuoden puolella.
- No sepä on tosi kivaa! Kiva että mä olen ettiny sitä tässä kohta tunnin jo! (Eli todellisuudessa varmaan noin 10 minuttia...) Missä on lähin konttori?
- Tikkurilasta löytyy, osoite on [osoite].
- No tosi kiva, mun pitää sit lähtee ajelemaan taas!!
- *hiljaisuus, koska en halua ottaa kantaa asiakkaan ajeluihin*
- Missä osoitteessa se sit muka on siellä Tikkurilassa?
- Niin kuin äsken jo sanoin, niin osoite on [osoite].
- *toistaa osoitteen mumisten* Joo, no mä lähden sit taas tonne ajelemaan. Tosi kiva!
Ei kai se nyt hyvänen aika ole vaihteen vika, jos asiakas on vanhasta muistista mennyt johonkin vanhan konttorin osoitteeseen? En usko, että missään markkinointimateriaalissa on enää mitään väärää tietoa, koska konttori on tosiaan suljettu jo viime vuoden puolella.

torstai 22. syyskuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Täällä on Matti Meikäläinen, hei. Osaisitteko neuvoa, että kukahan teillä hoitaa rekrytointiasiat?
- Niitä hoitaa Maija Mallikas.
- Voisitteko vielä antaa hänen numeronsa?
- Se on 010...
- Oota ihan hetkinen.
Meni melkein nappiin, mutta lopulta tämä(kin) soittaja sortui sekoittamaan teitittelyä ja sinuttelua. Sitä kuulee todella paljon, myöskin kollegani tekevät sitä aika usein. Itsekin varmasti, mutta koitan välttää sitä niin paljon kuin suinkin mahdollista.
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Maija Meikäläisen numerosta.
- Joo, pieni hetki. Tai siis kiitos hei!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Aku Ankka, moi. Mulla olis kysyttävää hieman, että miten mun asia etenee siellä teillä. Voisitko yhdistää jollekin, joka asiasta tietää?
Juu, totta kai! Asioitahan voi olla vain yhdenlaisia, joten selvähän se, että osaan yhdistää. Kun aloin esittää jatkokysymyksiä, niin jouduin vääntämään rautalangasta, että mitä ajan takaa ja jouduin muotoilemaan kysymykset uudelleen moneen kertaan ennen kuin sain tarpeeksi kattavan vastauksen. Taisi olla joku hieman yksinkertainen asiakas!
***
- Jätetäänkö soittopyyntö?
- Joo, jätetään vaan. Eli Iines Ankka ja hänellä kyllä on mun... Tai siis 040...
Juuri niin! Saimme vastikään palautetta siitä, että olemme jättäneet soittopyyntöjä ilman numeroa, koska soittaja ei ole sitä halunnut antaa tai on olettanut, että vastaanottajalla on se jo. Niin ei kuulemma saa tehdä, vaikka asiakas sanoisi mitä. En ymmärrä miksi numeron antaminen on joillekin niin vaikeaa. Jos oma numero on niin salainen, niin sitten ei ehkä pidä soittaa mihinkään.

Vaihteeseen soittaa firman oma työntekijä, joka haluaa ilmoittaa lomastaan. Lupaan laittaa lomamerkinnän. Kun olemme sanoneet kiitos hei puolin ja toisin, linjalta kuuluu vielä:
- Ihanaa, et joku sentään vielä palvelee!
Kylläpä lämmitti mieltä!
***
Sitten taas toisenlainen soittaja: firman oma työntekijä soittaa ja ilmoittaa olevansa sairaana tämän päivän:
- Selvä, laitetaan poissaolomerkintä tälle päivälle.
- *hiljaisuus*
- Kiitos hei?!
- Moi.
Ilmeisesti soittaja oli niin sairas, ettei kyennyt sanomaan kiitos...
***
Ihan yleinen ihmetyksen aihe: Miksi ihmiset soittavat silloin, kun heillä on huutava lapsi tai haukkuva koira vieressä? Eikö puheluita voisi hoitaa silloin, kun on madollisuus mennä johonkin hiljaiseen paikkaan puhumaan? Inhottavaa yrittää esim. luetella puhelinnumeroa, kun taustalta kuuluu korvia särkevä huuto tai haukkuminen.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Mä kysyisin [asiasta], mutta älä yhistä mihinkään kalliiseen palvelunumeroon!
Sinne meni palvelunumeroon, sanaakaan en sanonut! Jos ei ole varaa soittaa, niin kannattaako niitä palvelujakaan ostaa?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Pitää pörinää tää puhelin!
- Jaa.
Enpä tiennyt mitä muutakaan olisin sanonut kuin "jaa". Jos on niin paha pörinä, ettet kuule mitään, niin sitten kannattaa soittaa uudestaan. Jos kuitenkin kuulet minut ihan hyvin, niin mitään ongelmaa ei ole eli siitä ei tarvitse puhua.
***
- Saisko sille Seija vaikeasukunimelle?
***
- Mulla on tällanen lasku, josta mun pitäis vähän kysellä, kun mä en ymmärrä tätä lainkaan.
- Tiedätkö yhtään millaiseen asiaan liittyy?
- Ei ole kyllä mitään hajua!
- Yhdistän sitten vaikka tuohon x-tuotepuolelle.
- Ei se siihen ainakaan liity! Tää saattais olla joku y-tuotteeseen liittyvä juttu.
Ahaa. Ensin sinulla ei ole niin minkään valtakunnan hajua, mihin lasku saattaisi mahdollisesti liittyä, mutta sitten tiedät ehkä kuitenkin?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tuliko tää nyt [osastolle]?
- Ei tullut, nyt on [firman] vaihteessa.
- Kukas siellä [osastolla] sit olis privatepuolen johtajana?
- En näe niin tarkkoja tietoja, täältä löytyy useampi johtaja.
- Ai jaa... Siis sä et näe kuka on privatepuolella johtavassa asemassa?
- En näe. Täältä löytyy useampia johtajia, mm. sijoitusjohtajia, kehitysjohtajia ja pelkkiä johtajia.
- Onko [osastolla] sit omaa vaihdetta?
- Ei ole.
- No luettele niitä johtajia, niin mä voin sit sanoa, jos joku kuulostaa tutulta.
- *luettelen noin viisi nimeä*
- Toi Matti Meikäläinen vois olla! Mikäs on hänen puhelinnumero?
- *kerron numeron*
- *mutinaa ja luuri kiinni*
Ihanaa! Käytin aika paljon aikaa ja vaivaa tähän ja sitten en ansaitse edes kiitos hei:tä?!
***
- Vaihde, puhelu palautuu (toimitusjohtaja) Aku Ankan numerosta.
- Joo, hän ei siis ole paikalla... Mulla on varmaan hänen kännykkänumero täällä jossain... Hei, oisko sulla Akkiksen numeroa siinä? Mä voisin varmuuden vuoks ottaa sen ylös.
Hehheh, tekeydyt siis toimitusjohtajan parhaaksi kaveriksi käyttämällä lempinimeä! Ei olisi kuule tarvinnut, olisin antanut numeron muutenkin, koska sitä ei ole merkitty salaiseksi.

tiistai 20. syyskuuta 2011
- Vaihde, puhelu palautuu Iines Ankan numerosta.
- Kokeiliksä kännykkääkin?
- Kännykkänumeroa ei ole merkitty lainkaan.
- Kyllä se varmaan näkyy siellä?
- En voi yhdistää kännykkään, kun numeroa ei ole annettu vaihteelle.
- No yhdistäpä jolleki sihteerille!
Idioottimainen mies! Jos sanon, että kännykkänumeroa ei ole merkitty, niin silloin en voi siihen yhdistää!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Niin mitenköhän se sit menee loppupeleissä toi...
Onneksi puhelu katkesi ennen kuin soittaja ehti jatkaa tuon pidemmälle. Ihan totta, miten puhelun voi aloittaa noin?!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Onko se Mikko Mallikas saanu potkut kun se ei ikinä vastaa?
Hyvin hauska vitsi, hahhahhaa!
***
- Teillä toimii Espoon konttorissa päällikkönä naishenkilö, mut mä en valitettavasti muista hänen nimeä. Voisitsä yhdistää?
- Hetki, ole hyvä.
- Kiitos.
Olen jo yhdistämässä, kun soittaja huudahtaakin:
- Hei, mikäs se nimi muuten on?
Pikkujuttu sinänsä eikä niinkään välttämättä asiakkaan vika, mutta ärsyttää tällainen. Jos haluaa jotain tietoja, niin niitä kannattaa pyytää heti. Meidän on pakko sanoa AINA ennen yhdistämistä "hetki, ole/olkaa hyvä", joten puhelu menee melkoiseksi jankkaamiseksi, jos sitä pitää hokea vähän väliä siksi, että soittaja keksiikin pyytää lisätietoja.

maanantai 19. syyskuuta 2011
- Vaihde, puhelu palautuu [osaston] numerosta. Haluatteko...
- *keskeyttää* MINKÄ TAKIA TE KOKO AJAN VASTAATTE, KUN MIE YRITÄN SOITTAA [OSASTOLLE)? MINKÄ TAKIA TE OLETTE KOKO AJAN SIINÄ VÄLISSÄ?!
- *liitoitellun rauhallisesti* Me emme poimi puheluita, ne tulevat tänne automaattisesti.
- Voitteko yrittää vielä kerran sinne?
Johan mummo rauhoittui, kun selitin hänelle asian todellisen laidan. En ymmärrä muutenkaan, miksi jotkut kuvittelevat, että vaihde poimii puheluita jonosta tahallaan. Vaikka olisi kuinka hiljainen päivä, niin surfaan paljon mieluummin netissä kuin puhun ääliöiden kanssa puhelimessa.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Aku Ankka, huomenta.
- Huomenta.
- Yhdistätkö mut Hopon Hessun matkapuhelimeen? Hessu Hopo ja matkapuhelin.
Pyydän kyllä toistamaan, jos en saa selvää. Ei tarvitse pitää idioottina!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Saisko tällaselle käisttelijälle kuin Iines Ankka tai... Ketäs muita tässä olis, hetkinen...
Mitä järkeä on kysellä yhtä useampaa henkilöä? En kuitenkaan voi yhdistää kuin yhdelle kerralla.
***
- Vaihde, puhelu kääntyy [osaston] numerosta. Siellä alkaa palveluaika klo 9.
- Aha. *luuri kiinni*
Tökeröä!
***
Ennen kuin ehdin vastata, linjalta kuuluu:
- Ei voi olla totta, tää menee taas johonki vastaajaan!
No ei kyllä mennyt, idiootti!
***
- Vaihde, puhelu kääntyy [osaston] numerosta eli siellä on ilmeisesti kaikki henkilöt varattuina tällä hetkellä.
- Joo, olisin kyselly vähän [asioista], mutta...
- Niin, nyt tuntuu olevan varattuna linjat.
- Pitää sit vissiin soitella uudelleen myöhemmin... Vaiko miten?
Tämäkin soittaja teki asiasta vaikeamman kuin se oikeastaan olikaan. Jos linjat ovat varattuina, niin eiköhän silloin ole parempi soittaa myöhemmin uudestaan?
***
Kun olen sanonut yhdistäväni puhelun eteenpäin, linjalta kuuluu:
- Tais kyllä olla joku virolainen toi.
Suutuin sen verran, että avasin linjan uudelleen ja sanoin:
- En ole virolainen vaan ihan suomalainen. Oliko vielä jotain asiaa?
- No ei. Yhdistätkö sille Iines Ankalle?
V*ttu mikä ääliö!!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Onko nyt Kuopijossa?
- Ei ole, nyt on valtakunnallisessa vaihteessa.
- Käännäpä Kuopijoon.
- Minäpä käännän.
Inhottavan epäkohtelias ja ihan saatanan tyhmä mies, anteeksi vaan!
***
- Vaihde, puhelu palautuu Maija Meikäläisen numerosta.
- Voisko saada suoran numeron?
- Se on [numero].
- Ja tää oli Maija Meikäläisen suora numero?
No daa!!! Ei kun annoin sinulle ihan piruuttani viereisen pornokaupan numeron, vaikka pyysit Maija Meikäläisen numeroa!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Onks toi Aku Ankka paikalla tänään kun hänen puhelin sanoo, että hän on poissa tänään?
Mistä näitä idiootteja oikein sikiää?! Ihan sama kuin jos sanoisin, että "minulla on tänään musta paita, onko minulla tänään musta paita"!
***
- Voisitko kertoa [pikkukaupungin] konttorin aukioloajat?
- Se on auki ma-pe klo 9-12 ja 13-16.
- Eihän se ole joka päivä auki!
No minkä hemmetin takia soitat vaihteeseen kysyäksesi tietoja, jos kerran tiedät itse paremmin?! Minä voin antaa vain ne tiedot, jotka minulla täällä on.

perjantai 16. syyskuuta 2011
- Vaihde, puhelu palautuu Iines Ankan numerosta.
- Onko mitään poissaolotietoa?
- Hän on tänään kirjautunut sisään, mutta ilmeisesti on varattuna tällä het...
- *keskeyttää* Tää riittää! Mä soitan myöhemmin. Kiitos hei!
Kiitos hei vaan sinullekin, jolla ei ole aikaa kuunnella sanottavaani loppuun asti!
***
- Kuuluuko sinne surinaa siellä teidän päässä?
No ei minun päässäni kyllä mitään surinaa kuulu!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Maija Meikäläinen, hei. Mulla on tällanen [palvelu] ja... Rupeenks mä nyt juttelemaan tästä vai?
No älä ihmeessä! Jollet tajunnut (etkä kuunnellut), niin olet soittanut vaihteeseen. Älä minulle kerro koko elämäntarinaasi!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Hämeenlinnan konttorille, saisko?
- Hetki, olkaa hyvä.
- Kun on kyse näistä talletusasioista. Jne. Jne.
MIKSI alat selittää asiaa minulle, kun olen jo sanonut yhdistäväni?!!
***
- Onko numero tämä mistä nyt soitatte?
- 040...
Jos sanon näkeväni numeron, niin miksi sitä pitää alkaa luetella?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Ossi Orava, päivää. Saisinks mä sinne tiskille?
- Tiskille ei yhdistetä lainkaan puheluita.
- Jaa. No mistäs mä saisin tietää tän henkilötunnuksen?
- Henkilötunnusasioissa kannattaa varmaan soittaa vaikka maistraattiin.
- Jaa... No keneltäs mä voisin kysyä tätä käyttäjätunnusta?
Ymmärsin toki heti, että asiakas varmasti tarkoitti käyttäjätunnusta, mutta olen tänään ilkeällä päällä. Asiakas ei tuntunut ottavan nokkiinsa lainkaan eikä tainnut edes tajuta omaa virhettään. Aika tyhjältä kuulosti hänen päänsä.
***
- Vaihde, puhelu palautuu Minni Hiiren numerosta.
- No niin... Tota, saisko tolle Minni Hiirelle?
Minkähän takia minä vaivaudun tekemään työtäni eli puhumaan, kun sillä ei näytä olevan niin minkäänlaista merkitystä.
***
- Mä voin laittaa sähköpostia, mutta onko se osoite etunimi.sukunimi@[firmannimi].fi?
- Ei, lopussa on [firma].fi.
- Tuleeko sitä ennen se miukumauku?
No daa!! Onko sellaista sähköpostiosoitetta olemassa, jossa ei ole @-merkkiä?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Mikki Hiiri, hei. Mä annan tolle kaverille, kun se tietää. Mä oon ite niin väsynyt...
Hetken päästä toinen henkilö tulee puhelimeen:
- No hei. Toi isäntä on vähän hermot kireenä, niin mä selitän tän asian nyt.
***
Puhelun päätteeksi asiakas sanoi "Kiitos ja näkemiin". Kyseessä oli pankkitoimihenkilö, joten hän on varmaan tottunut sanomaan asiakkaille näkemiin. Puhelimessa se ei kyllä oikein toimi...
***
- [Firman nimi] vaihde, hyvää päivää.
- No Mikki Hiiri JÄLLEEN KERRAN, päivää.
Muuten hyvä, mutta hän oli aiemmin puhunut jonkun toisen (tai joidenkin toisten) kanssa, joten minulle on turha kiukutella.

torstai 15. syyskuuta 2011
Kollegalta kuultu:
- Virta pitää olla puhelimessa päällä, mutta painakaa puhelun jälkeen punaista luurin kuvaa, niin saatte puhelun poikki.
Ilmeisesti toimimme nykyään myös kännykkä-helpdeskinä...
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Iines Ankan numerosta.
- Häntä yritin tavoittaa.
- Ei näy mitään poissaolotietoa, mut...
- *keskeyttää* Asia selvä! *luuri kiinni*
Et sitten ehtinyt edes kuunnella yhtä lausetta loppuun asti?
***
Ennen kuin ehdin vastata, linjalta kuuluu:
- Tää on just tämmönen, et yhen kerran soi ja sit...
- [Firman nimi] vaihde.
- Ohoh, nyt tuli ihan väärään paikkaan. Hei!
Jaksat vielä valittaa, vaikka itse soitat väärään numeroon?
***
- Hän on poissa huomisaamuun asti.
- Niin?
- Eli huomenna tavoittaa.
- Ahaa!
***
- [Firman nimi] vaihde, hyvää päivää.
- Päivää. *hetken hiljaisuus* Mikä siellä surisee?!!
- Tänne kuuluu ihan hyvin.
- Jaa. No, sellasta asiaa, että nolla kuusi nolla seitsemän...
- *keskeytän* Anteeksi, voitteko kertoa minkälaiseen asiaan liittyy. Puhelu on nyt vaihteessa.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Saisinko Mikki Hiiren puhelinnumeron?
- Se on 050...
- Etsä pysty yhdistämään?
Toki, mutta jos pyydät numeroa, niin silloin annan numeron enkä yhdistä!
***
- Selvä, jätetään viesti.
- No niin. *luuri kiinni*
Haist ite!
***
Esimerkki siitä, miten puhelua ei kannata aloittaa:
- [Firman nimi] vaihde.
- Öö... Joo... Mä en tiedä kenen kanssa mä olisin puhunu, kun kyse olis...
Mitä jos vaikka tervehtisit ensin ja sanoisit sitten ihan suoraan ja reippaasti, mitä asia koskee, niin minä pidän kyllä huolen siitä, että pääset puhumaan oikean henkilön tai osaston kanssa.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Joku oli just äsken soittanu mulle sieltä.
- Joku on soittanut [firmasta], mutta en osaa sanoa sen tarkemmin. Puhelu on nyt vaihteessa.
- Mut se oli just äsken...
- Niin, en osaa sanoa. Vaihteesta ei ole soitettu.
- No soittakoon sit uudestaan.
- Kyllä varmasti soittaa, jos oli tärkeää asiaa.
- Voitsä vähän huudella sinne, että kenellä oli asiaa Iines Ankalle?
- Vaihde ei sijaitse samassa...
- *keskeyttää* No se oli vitsi! Ei sit muuta. Kiitti sulle, moi!
***
- Kukahan vastaa neuvottelutilojen varauksista?
- Hetkinen, katsotaan... Yhdistän Maija Meikäläiselle.
- Ööö... No hän ei kyllä vastaa niistä, mutta laita nyt sit.
Aaargh! Jos löytämäni henkilö ei kelpaa, niin ole hyvä ja etsi itse, kun kerran tiedät paremmin!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Istutsä Tapiolassa?! Istutsä Tapiolassa?!
- En istu.
- No ku mä olisin menossa Tapiolan konttorille ja täs on näitä rakennuksia nyt, et mitä muita liikkeitä siinä lähellä mahtais olla?
Juurihan sanoin, etten istu Tapiolassa itse. Mistä minä voisin tietää, mitä muita liikkeitä siinä lähettyvillä on?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Mulle oli äsken soitettu tästä numerosta.
- En osaa sanoa kuka on soittanut, puhelu on nyt vaihteessa.
- Jaa... Näkyyköhän mulla se numero sit?
Mistäs minä tiedän, mitä sinun puhelimessasi näkyy?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- No niin, tosiaan Mikki Hiiri Puolangalta, päivää.
- Päivää.
- Minä näistä palvelumaksuista, että mitähän näistä...
- Yhdistän tuonne asiakaspalvelun puolelle. Hetki, olkaa hyvä.
- No niin! Yhdistäpä sinne, niin saahaan selvyys näihin asioihin, kun nämä on niin epäselviä nämä laskuasiat ja maksut.
En jäänyt kuuntelemaan, mitä moinen epäkohtelias papparainen vielä olisi halunnut sanoa, vaan yhdistin puhelun eteenpäin.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- No täs on Matti Meikäläinen. Kato se meni sinne asiakaspalveluun ja sehän kestää ja kestää. Voisko näit kukaan muu kattoa?
Jaa mitähän?

tiistai 13. syyskuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- No mä olen niihin kaikkiin numeroihin yrittäny eikä niihin kukaan vastaa!
Kiitos hei!
***
- Vaihde, puhelu palautuu Iines Ankan numerosta.
- Jaa. No voisitsä koittaa yhdistää sille?
Juurihan joku meistä vaihteenhoitajista on yhdistänyt, mutta mikäs siinä...
***
Olen yhdistämässä asiakasta asiakaspalveluun, jolloin linjalta kuuluu:
- Sieltähän vastas tyttö reippaana!
Hieman sapettaa tuo tytöttely, mutta nyt sentään ei ollut tarkoitus, että minä kuulen sen. Muuten piristävä kommentti!

maanantai 12. syyskuuta 2011
Sentraalisantra on nyt palannut sairaus- ja kesälomalta, joten homma jatkukoon!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Aku Ankka.
- En löydä puhelinnumeroa hänelle, joten en pääse yhdistämään.
- Mutta tää on [firman] vaihteessa?
- Kyllä, mutta kun ei löydy numeroa, niin en voi yhdistää.
- Mutta mä olen puhunu hänen kanssa aikasemmin.
Ei kuule auta, vaikka olisit hänen äitinsä! Jos ei ole numeroa, niin mihin kuvittelet minun yhdistävän?
***
- Hän on varattuna, mutta jätetäänkö soittopyyntö?
- No jätäpä soittopyyntö!
- *otan nimen ja numeron ylös* Selvä, jätetään viesti.
- Joo, no hei!
Eipä mennyt kauan, vajaa tunti, kun tuli ensimmäinen ääliö, joka ei hallitse peruskäytössääntöjä!
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Mikki Hiiri, hei. Meillä on tossa [kaupunginosassa] muskarin sellaset opetustilat. *hiljaisuus*
- *lopulta minun on pakko sanoa jotain, sillä soittaja on hipihiljaa* Niin?
Mitähän soittaja oikein ajatteli keskeyttäessään asiansa? Että osaan tuon perusteella yhdistää jollekin?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Täs on Iines Ankka, moi. Mä tota haluaisin sellasen... Pystytsä yhdistämään tästä jonnekin?
Mithän se vaihde tekee, jollei yhdistä puheluita?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Mikä on Mia-Maija Meikäläisen sähköposti, muistatko?
- Se on Mia viiva Maija piste...
- Hetkinen, odotas vähän. Siis se viiva on siinä keskellä?
Ensinnäkään vaihteen ei tarvitse pelata ulkomuistin varassa, sitä varten meillä on erittäin laaja tietokanta. Toiseksi missä muualla se viiva olisi ellei keskellä? Vai tarkoittikohan soittaja, että viiva saattaisi olla alaviiva? Jos näin, niin voisi ensin ajatella hieman. Ei kai vakavasti otettavan firman sähköpostiosoitteissa ole mitään alaviivoja teinityyliin?

tiistai 23. elokuuta 2011
- Vaihde, puhelu palautuu Mikki Hiiren numerosta eli hän ei tällä hetkellä vastaa.
- Jaa. Onks tää teidän vaihde sellanen ostettu palvelu vai näättekste yhtään hänen aikataulua?
Ihanko tosissasi luulet, että vaihde saa kommentoida tuollaisia asioita jollekin tuntemattomalle, joka ei edes soita talon sisältä?!
***
- [Firman nimi] vaihde, hyvää päivää.
- Voi ku ihanaa ku te vastaatte noin nopeesti!
***
- Hän on tämän päivän poissa eli huomenna tavoittaa.
- *pohdiskellen* No sä et sit varmaan osaa yhdistää kenellekään muullekaan... Et varmaan osaa kyllä...
Öö, sitähän minä juuri teen työkseni! Kyselin hieman lisätietoja ja osasin sen perusteella yhdistää juurikin oikeaan paikkaan.
***
- Vaihde, puhelu palautuu.
- Mä yritin [osastolle].
- Siellä on nyt ruuhkaa linjoilla, mutta haluatko odottaa vielä?
- Siis me otettiin vuonna -99 sellanen [palvelu] ja sit mä jäin tuotannollisista ja taloudellisista syistä työttömäksi seuraavana vuonna, niin miten me nyt sit voitais hoitaa tää asia, kun...
- *keskeytän* Anteeksi, puhelu on vielä vaihteessa, mutta yhdistän uudestaan [osastolle].
- Jaaha, okei.
Mitähän tämänkin soittajan päässä liikkui? Hän tuntui ymmärtävän, kun sanoin puhelun palanneen vaihteeseen, mutta alkoi silti selittää asiaansa minulle juurta jaksaen ja vaikutti yllättyneeltä, kun sanoin yhdistäväni uudestaan. Minusta on kiusallista kuunnella ihmisten yksityisasioita, kun ne eivät minulle kuulu millään tavalla enkä voi niissä auttaa. Mikä olisi vaihteen virka, jos mekin osaisimme auttaa kaikissa firman asioissa?
***
Heti perään tällainen:
- Vaihde, puhelu palautuu Hakaniemen konttorin numerosta. Haluatko odottaa vielä?
- Soitan [firman toisesta konttorista]. Mä yritän varata aikaa sinne Hakaniemeen, mutta tää ei anna yhtään vaihtoehtoa. Eiks teil tosiaan ole yhtään vapaata aikaa ens viikolle?
- Puhelu on vaihteessa, halautko odottaa vielä?
- HALUAN!
Tällä kertaa soittaja ei yllättynyt vaan suuttui, kun toistin puhelun olevan vaihteessa. Ihmiset eivät tosiaankaan taida lainkaan kuunnella, kun heille kertoo mihin puhelu on tullut.

perjantai 19. elokuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde, hyvää huomenta.
- MATTI MEIKÄLÄINEN KÄNNYKKÄÄN!!!
Yhdistin tämän sanomatta mitään, koska niin paljon otti päähän. Miten voi olla noin epäkohtelias?
***
- Missä teillä on konttori Espoossa?
- *kerron osoitteen*
- Missä se on?
- En tunne Espoota sen tarkemmin.
- Jaaha. Kuule kultaseni, jos saan sanoa, minäpä lähden ettimään.
Hyi helvetti, vanhat miehet eivät todellakaan saa kullitella minua! Muutenkin ihan hirveä päivä! Teki mieli sanoa, että ei kolmekymppisiä naisia tarvitse yhtään alentaa pikkutyttöjen tasolle.
***
- Saisko [etunimi] Johanssonille?
- Hetki, ole hyvä.
Tämän jälkeen linjalta kuuluu mutinaa: "Juuhansson... Junsson... Juhansson... Johnson..." Tavoitellun henkilön nimi oli Johnsson.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Mää äsken soitin ja te yhdistitte mut johki yrityspuolelle, mut ei sielt kymmeneen minuuttiin kukaan vastannu!
- Siellä on ruuhkaa linjoilla, mutta jätetäänkö soittopyyntö?
- Joo. Sieltä pitää VÄLITTÖMÄSTI jonkun soittaa!!!
- Ei sieltä...
- *keskeyttää* Tällanen ku [nimi] ja [numero]. Ja VÄLITTÖMÄSTI ku joku vapautuu, saatana, tai lähtee firma vaihtoon!
Toivottavasti meneekin firma vaihtoon, ettet soita meille enää ikinä!!!
***
- [Firman nimi] vaihde.
Vanhan miehen ääni alkaa puhua erittäin hitaasti ja laahaavasti:
- Täällä on Matti Meikäläinen, moi. Kun täällä parveekkeella on nyt kovin kuuma, yli 30 astetta lämmintä.
- ???
- Kuuma on, siis 30 astetta celciusta, ei fahrenheitia.
- Millä tavalla liittyy [firmaan]?
- Minä vaan kysyisin, että paljonko te maksatte mulle eläkettä.
Johan oli omituinen puhelu! En tiedä viittasiko pappa siihen, että vaihde on tänään erittäin ruuhkautunut ja ettei hän jaksaisi jonottaa puhelimessa vai mistä oli kyse.

torstai 18. elokuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Saisinko mie Minni Hiirelle?
- Hän on tällä hetkellä varattuna, mutta jätetäänkö soittopyyntö? *avaan soittopyyntökaavakkeen valmiiksi*
- No en mie... Ku mie oon lähössä kaupunkiin... Mie voin soittaa myöhemmin... Kuinkahan kauan hän on varattuna?
- En osaa sanoa, en näe muuta kuin että hän on tällä hetkellä varattuna. *suljen soittopyyntökaavakkeen*
- Hmm... No kun... Mitähän sitä... Ku mie oon tuonne kaupunkiin lähdössä... Millonkohan hän on vapaana?
- En osaa sanoa, en näe hänen aikataulua.
- No jos hän nyt kuitenkin soittais...
Ärsyttäviä nämä jahkailijat! Pitäisi minunkin jo oppia, että soittopyyntökaavaketta ei kannata sulkea ennen kuin puhelu on päättynyt, koska muuten on aivan varmaa, että asiakas haluaa sittenkin jättää viestin.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Mie en viitti varrota näitä puheluita näin pitkään. Käskekää sen miehen soittaa miulle!
Öö, jaa...? Kylläpä oli taas selkeä puhelu.

keskiviikko 17. elokuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde, puhelu palautuu.
- Oisko tää Mikki Hiiri tavoitettavissa? Mä soitin kyllä hänen suoraan numeroon.
Öö, jos soitit hänen suoraan numeroon ja puhelu kääntyi vaihteeseen, niin eiköhän silloin ole aika selvää, ettei kyseinen henkilö ole tavoitettavissa?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Tässä on Mikko Meikäläinen, päivää. Mistähän johtuu, että mun tilille on laitettu teidän firmasta 30 euroa?
Hmm, yleensä ihmiset ovat ihan tyytyväisiä tällaisiin yllätyksiin eivätkä pahemmin soittele perään...
***
- Vaihde, puhelu kääntyy Mikki Hiiren numerosta.
- Joo, onks hänestä mitään infoa?
- Ei näy poissaolomerkintää.
- Aivan, saattaa olla lounaalla. Se ei varmaan käänny tosta kiinteestä kännykkään?
- Ei varmaankaan käänny.
- Joo, no minäpä soitan myöhemmin uudestaan. *luuri kiinni*
Oli vissiin liian vaivalloista sanoa "kiitos hei", kun piti laittaa luuri vain kiinni. Omituista, sillä soittaja oli muuten ihan asiallinen eikä kuulostanut vihaiselta tai ärtyneeltä.

tiistai 16. elokuuta 2011
Kollegalta kuultua: soittaja halusi jättää soittopyynnön, mutta ei suostunut antamaan nimeä eikä numeroa! Kyllä nyt on taas liikkeellä näitä järjen jättiläisiä.
***
- Vaihde, puhelu palautuu Mikki Hiiren numerosta.
- Okei, tää vaan karkas mun käsistä. Pistä kii.
???
***
- Nyt hieman pätkii, saisinko nimenne uudestaan?
- Minni Hiiri.
- Kiitos... Ja mistä numerosta tavoittaa?
- *kertoo numeron*
- Hyvä, jätetään soittopyyntö.
- Hei! *luuri kiinni*
Olipas tyly mummeli! Mielestäni olin itse täysin asiallinen ja ystävällinen, hän sen sijaan ei voinut edes kiittää.
***
- Hän on ilmeisesti varattuna tällä hetkellä, mutta jätetäänkö soittopyyntö?
- Ei hänel varmaan oo mun numeroo. Mä voin soittaa hetken päästä.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Hei, tässä on Maija Meikäläinen. Meillä oli sovittuna aika klo 12.15 ja sillon varatessa oli puhetta, että jos ei ehditä ihan siihen varttia yliksi, niin ei haittaa kun meille on varattu tunti. Nyt mä ilmottaisin, että me ei ehditä varttia yliksi.
Onhan se hyvä, että on tunnollinen ja haluaa ilmoittaa olevansa myöhässä, mutta jos siitä on puhuttu ja sovittu jo etukäteen, niin miksi pitää vielä erikseen soittaa?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Missä on?
- [Firman nimi] vaihde.
- Missä on?
- [Firman] vaihteessa.
- Missä on?
Tässä vaiheessa kyllästyin jo ja katkaisin puhelun. Linja oli hyvä, puhuin selkeästi ja tämä oli jo toinen täysin samanlainen puhelu tänään. Ihmeellistä häiriköintiä!

maanantai 15. elokuuta 2011
- Vaihde, puhelu palautuu [palvelusta].
- Mikähän sen numero on?
- Se on 010...
- No miulla ei ole mitään kynää tässä, että soitanko mie sitte uuestaan myöhemmin?
Olipa järkevää kysyä numeroa, jos ei kuitenkaan pysty sitä kirjoittamaan ylös.
***
- Vaihde, puhelu palautuu Minni Hiiren numerosta.
- Onko hän varattuna?
- Ei näy poissaolomerkintää eli ilmeisesti on varattuna, kun kääntyy vaihteeseen. Jätetäänkö soittopyyntö?
- Kuule mie oon jo jättäny ja mie lähen tästä nyt puoleksi tunniksi pois. Jos hän ei soittais sinä aikana?
Hmm, eli minun pitäisi jotenkin saada henkilö olemaan soittamatta puolen tunnin ajan? Vähän vaikeaa, kun en istu samassa tilassa hänen kanssa enkä voi lähettää muita kuin soittopyyntöjä, ei siis mitään viestejä.

perjantai 12. elokuuta 2011
- Vaihde, puhelu palautuu. Odotatteko vielä?
- YHDISTÄ NYT SINNE JOLLEKIN TOISELLE ÄMMÄLLE!!!
- Meillä ei ole ketään ämmiä täällä.
- KYLLÄ SIELLÄ ON NIITÄ MUIJIA! KENELLE NYT ON YHDISTETTY? MIE HALUUN SINNE NYT. EIKÖ NIILLÄ OLE VIRKANSA PUOLESTA VASTAUSVELVOLLISUUS TÄHÄN AIKAAN, YHDEKSÄSTÄ KYMMENEEN?!
- Kaikki ovat nyt varattuina, mutta haluatteko odottaa vielä?
- KUN TÄÄ TÄRKEÄ HENKILÖ IINES ANKKA ON NYT LOMALLA, NIIN KUKA SIELLÄ VASTAA? HEILLÄ ON VELVOLLISUUS VASTATA TÄHÄN AIKAAN!
- Kyllä kaikki ovat vastaamassa puheluihin parhaillaan. Haluatteko odottaa vielä?
- MIE HALUUN NYT JONKUN PUHELIMEEN, KUN NYT ON PUHELINAIKA SIELLÄ! KENELLE MIE OON NYT JONOSSA?
- Nyt on yhdistetty neuvontaan. Odotatteko vielä?
- KÄYKÄÄ LÄPI KAIKKI YKSI KERRALLAAN JÄRJESTYKSESSÄ, MIE HALUUN NYT JONKUN KIINNI!
- Kaikilla on nyt toinen puhelu meneillään, mutta odotatteko vielä?
- MIE HALUUN NYT JONKUN! YHDISTÄPÄ NYT SILLE MAIJA MEIKÄLÄISELLE!
- Yhdistän, jos rauhoitutte hieman.
- JOO, MIE OON IHAN RAUHALLINEN!!!
Mummo oli ihan hiilenä! Ei tainnut raukka ymmärtää, että vaihteenhoitajalle huutaminen ei edesauta asian hoitumista millään tavalla.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Hei, mä en tiedä onko vielä voimassa, mut mä oon jättäny soittopyynnön Maija Meikäläiselle.
- Jos on jätetty eikä hän ole vielä soittanut, niin on edelleen voimassa.
- Mut mä en ole varma onko jätetty. Siinä on joskus käyny niin, ettei sieltä ole kukaan soittanukaan.
- Jos on jätetty, niin se on edelleen voimassa.
- Voisko jättää varuiksi vielä uuden?
Aaargh! Ihmiset ovat niin kärsimättömiä! Tarkistin, että soittaja oli jättänyt soittopyynnön edellisenä päivänä juuri ennen sulkemisaikaa ja sitten hän soittaa heti aamulla ja tivaa, miksei ole kuulunut mitään. No olisikohan siksi, että soittopyynnön saaja on nähnyt viestin vasta muutama minuutti sitten eikä yksinkertaisesti vielä ole ehtinyt perehtyä asiaan?

torstai 11. elokuuta 2011
- [Firman nimi] vaihde.
- Täs on Mikki Hiiri, hei. Mulle soitti äsken joku mieshenkilö sieltä.
- Nyt en osaa sanoa kenen kanssa olet puhunut, puhelu on vaihteessa.
- Mä juttelin sen kanssa jostain [asioista], mut mulla oli vähän tilanne päällä täällä liikenteessä, mut nyt mulla olis aikaa puhua.
- Jos kyse oli [asioista], niin voin yhdistää [asiakaspalveluun].
- No mut mä sovin sen äskösen hemmon kans, et joku sen kollega soittaa mulle vartin päästä, niin mä jään odottelemaan sitä.
- Selvä. Kiitos hei!
Mitä järkeä on soittaa vaihteeseen, jos on jo sovittu, että joku soittaa kohta takaisin?
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Saisko Ossi Oravalle? Mä en tiedä onko hän... Siis voiko hänelle... Onko hän... Voitko yhdistää?
Mitähän tämä oikein alkoi sönköttää?
***
- Vaihde, puhelu palautuu Iines Ankan numerosta.
- Jaa, no annapa kännykkään sitte tytölle, tyttelille kännykkään...
Näin että kännykkänumero on merkitty salaiseksi. Lisäksi olin todella ärsyyntynyt miessoittajan tytöttelystä, koska Iines Ankka on korkeassa asemassa oleva nainen, joten sanoin ettei kännykkänumeroa ole merkitty lainkaan. Sitähän soittaja jäi ihmettelemään useamman lauseen verran. Kävi ilmi, että hän soitti talon sisältä, joten olisin saanut vaikka antaa kännykkänumeron. Koska hän ei esitellyt itseään ja oli muutenkin törkeä, pitäydyin alkuperäisessä tarinassa.
***
- [Firman nimi] vaihde.
- Saisko Iines Ankka tai Minni Hiiri?
- Kumpikin on varattuna tällä hetkellä, mutta jätetäänkö soittopyyntö?
- No ku pitäis saada nää [tunnukset] nollattua tänään.
- Sitten kannattaa soittaa hetken kuluttua uudestaan.
- Mut ku se menee aina vaihteeseen.
- Niin, koska kumpikin on varattuna tällä hetkellä. Kannattaa kokeilla hetken päästä uudestaan.
- Mut nää pitää saada tänään vielä.
- Minä en tästä vaihteelta voi nollata yhtään mitään.
- No jätetään sit soittopyyntö.
Mitähän tämä jankuttaja kuvitteli saavuttavansa? Jos henkilöt puhuvat toisia puheluita, niin enhän minä saa linjoja vapaiksi millään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)